3 päivää Tokiossa

 

Laskeudun Naritan lentokentälle aamukymmeneltä lievästi sanoen pöllähtäneenä. Sisäisen kelloni viisarit osoittavat kolmea aamuyöllä, ja takana on kymmenen tunnin lento, jonka aikana en ole saanut nukuttua silmäystäkään. Vähän siis väsyttää. Siitä huolimatta olen innoissani – mahtavaa olla Japanissa ja vieläpä kirsikankukka-aikaan!

Tämä on myös ensimmäinen soolomatkani näin kauas ja näin valtavaan kaupunkiin TODELLA pitkään aikaan (kävin kyllä varmuuden vuoksi aiemmin talvella vähän treenaamassa Venetsiassa ja Pariisissa), ja vatsanpohjassa on hiukan perhosia: mietin miten tulen pärjäämään henkisesti kokonaisen viikon ilman tuttua ja turvallista matkaseuraani eli elämäni miehiä. 

Hotel Gajoen, joka on majapaikkani Tokiossa ensimmäiset kolme vuorokautta, osoittautuu onneksi aivan ihanaksi ja sen sijainti Meguro -joen varrella loistavaksi. Yllättäen hotelli vaikuttaa myös olevan lähinnä japanilaisten suosima, ja aulan ja käytävien seiniltä löytyykin paljon vanhaa japanilaista taidetta ja puuveistoksia, parikin erinomaista ravintolaa sekä viehättävä teehuone, jossa osallistun myöhemmin perinteiseen matcha -teeseremoniaan. Rauhallisella sisäpihalla solisee suihkulähde ja vesiputous, ja näitä ympäröi vielä kaunis japanilainen puutarha ja lampi karppeineen.

Onnellisena ja vähän hämmentyneenä tuijotan hetken huoneeni valtavista ikkunoista aukeavaa maisemaa Meguron kaupunginosaan, kirsikkapuiden reunustamalle joelle ja taustalla häämöttävälle Fuji -vuorelle.

Mutta, no can do, kaikesta tästä ihanuudesta huolimatta vaivun pian syvään uneen ja tulen vetäisseeksi kunnon päikkärit.

 

 

 

 

 

Ensimmäinen päivä Tokiossa saattaa tosiaan olla Suomesta saapuvalle tekemisen ja näkemisen kannalta hieman haastava juuri jet lagin takia, ja omalla kohdallanikin se menee totta puhuen hiukan harakoille. En jaksa lähteä vielä metroilemaan tai sukkuloimaan Shinjukun ja Shibuyan ihmismereen, mutta onneksi Megurostakin ja ihan hotellini kulmilta löytyy vaikka mitä ihmeteltävää.

Kirsikkapuut joella ovat vielä nupuillaan, mutta jokea reunustavat vaaleanpunaiset paperilamput hohtavat illan pimetessä rauhoittavasti kirsikankukkien hennon roosaa väriä. Puut on valaistu muutenkin kauniisti, ja joen varressa on ihana kävellä. Alueella on myös paljon viihtyisiä izakaya -ravintoloita eli japanilaisia bistrontapaisia, ja syönkin yhden ehkä reissun parhaista aterioistani juuri ensimmäisenä iltana pienessä kulmakuppilassa Megurossa. Hämmästelen myös taas kerran sitä, miten kauniita japanilaiset ruoka-annokset ovatkaan, ja namabiiru eli japanilainen hanaolut maistuu taivaalliselta.

 

 

 

Nukun ensimmäisen yöni Tokiossa kuin tukki (hotellien parisängyt kun olet yksin reissussa: AH ja OI!!) ja herään jopa melko aikaisin pirteänä kuin peipponen. Se siitä jet lagista. Ensimmäisinä päivinä myös sää suosii; aurinko paistaa pitkälle iltapäivään pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on yli 20 astetta. 

Aamiaisen jälkeen suuntaan tsekkaamaan Meguron alueen temppelit, joita löytyykin kävelyetäisyydeltä lukuisia. Kaduilla ja kapeilla kujilla on leppoisan rauhallista, ja vastaan tulee lastensa kanssa pyöräileviä äitejä ja isiä, käsikynkkää käveleviä vanhoja pariskuntia sekä koiranulkoiluttajia tyylikkäästi puettuine (kyllä!) puudeleineen ja chihuahuoineen. Siellä täällä on pieniä puistikkoja, joissa puut ja pensaat jo kukkivat täysillä, enkä ikinä uskoisi olevani yhdessä maailman suurimmista metropoleista, jonka väkiluku on n. 37 miljoonaa.

Tämä onkin yksi Tokion viehättävyyksistä; kaupungista löytyy paitsi yötä päivää sykkiviä ja elämää pursuavia kaupunginosia, myös todella zenimäisiä alueita.

 

 

 

 

 

Kiireettömän temppeleillä vaeltelun jälkeen suuntaan Meguron metroasemalle tarkoituksenani matkata parin asemanvälin verran Shibuyaan. Olen menossa vaihtamaan etukäteen Suomesta hankkimani Japan Rail -passin junissa kelpaavaan kulkukorttiin, ja tämä onnistuu Tokiossa vain tietyillä asemilla. Yritän ostaa automaatista kertalippua, mutta kone ei huoli pankkikorttiani kuten ei myöskään yksikään aseman pankkiautomaatti. Kuin ihmeen kaupalla väenpaljouden keskeltä paikalle tupsahtaa minut tunnistava hotellini henkilökuntaan kuuluva herrasmies, joka ongelmasta kuultuaan tunkee välittömästi kouraani puuttuvan metrolipun. Japanilaisten kohteliaisuudella ja ystävällisyydellä ei muutenkaan ole mitään rajaa, ja tästä tulen varmasti vielä kirjoittamaan lisää.

 

 

Saan lopulta JR -passini vaihdettua asianmukaiseen läpyskään, ja vietän iltapäivän ja illan kierrellen ympäri Shibuyaa (täällä on tietysti ensimmäisenä käytävä ikuistamassa The Liikennevalojen eli maailman vilkkaimmaksi sanotun kadunylitysristeyksen kuhina), Shinjukua, Harajukua ja Yoyogi -puistoa. Vierailen upealla Meiji Shrinella, ja käyn päivittelemässä maisemia 202 metrin korkeudesta Metropolitan Government Buildingin ilmaisesta näköalatornista. Harajukussa päädyn pyörittelemään silmiäni paitsi alueella hengailevien  coolioiden asuvalinnoille, myös kissakahvilan söpöstelylle; en ehkä olisi ikinä kuvitellut syöttäväni kahvikupposen ääressä kuudelle kissalle kinuskitikkaria lattialle levitetyillä vaaleanpunaisilla patjoilla makoillen. Tokiossa tämäkin näköjään on mahdollista. 

 

 

 

 

 

Olen myös vähän ihmeissäni temppeleillä ja muuallakin näkyvien kimonoiden määrästä, en muista edellisellä sakura -matkallani viitisen vuotta sitten nähneeni yhtä paljon perinteisiin värikkäisiin kimonoihin sonnustautuneita kokonaisia perhekuntia. Ilmeisesti satun olemaan paikalla juuri kuumimpaan kansallispukuaikaan, ja tämähän on tietysti pelkästään positiivinen asia. Myöhemmin Kiotossa kimonoiden vyöry onkin sitten jo ihan omaa luokkaansa, mutta siitä lisää tuonnempana.

 

 

 

Illalla olen niin poikki päivän aistielämyksistä, kukkien kuvaamisesta ja ympäri kaupunkia ravaamisesta, että huolimatta suurista karaokeboksi-suunnitelmistani käyn lopulta vain syömässä majapaikkani japanilaisessa ravintolassa, ja tuijotan ennen nukahtamista hetken netflixiä hiukan liian mukavassa hotellisängyssäni.  

 

 

Kolmantena Tokio -aamunani edellisten päivien lämmin keli on muisto vain, ja miljoonakaupunki on kääriytynyt koleaan harmauteen. Pukeudun epähuomiossa aivan liian kevyesti, ja pienen kävelyretken jälkeen Uenon vanhoilla puutalokujilla olenkin jo umpijäässä. Päätän siis muuttaa alkuperäistä suunnitelmaani viettää alkupäivä keisarillisen palatsin puistoissa ja suunnata sen sijaan Roppongiin Mori Towerin hengästyttävän hienoon nykytaiteen museoon.

Paitsi upeaa taidetta, täällä voi ihailla myös maisemia ja museoravintolan kekseliäitä (ja herkullisia) ruoka-annoksia. Saan kulumaan Morissa huomaamattani kokonaiset kolme tuntia, minkä jälkeen suunnittelen siirtyväni vielä Yayoi Kusama -museoon. Suureksi harmikseni luen museon sivuilta sen olevan kuitenkin koko maaliskuun ajan suljettu. 

 

 

 

 

Harkitsen vielä hetken keisarillista palatsia, mutta mukavuudenhaluni vie voiton (vihaan palelemista yli kaiken), ja päädynkin osallistumaan hotellini teeseremoniaan. Ilalla käyn vielä ihmettelemässä Shibuyan ja Shinjukun neonvalomerta, ja valmistaudun siirtymään seuraavana aamuna Kiotoon varaamalla sieltä pariksi yöksi ryokanin eli perinteisen japanilaisen majatalon (kyllä, näinkin ajoissa, hih) ja nukkumalla taas kerran kunnon yöunet. 

Huomaan olevani myös hyvin kiitollinen siitä, että koska olen nähnyt jotakuinkin kaikki pakolliset nähtävyydet Tokiossa jo edellisellä reissulla, tällä kertaa minulla on ollut aikaa myös himmailla, ja ihan vaan vaellella kaupungissa täysin päämäärättömästi ilman sen kummempia paineita.

 

 

 

 

 

Muutamia huomioita Tokiossa: 

 

SAKURA

Viime viikolla ekoina Tokio -päivinäni sakura oli vasta aluillaan, ja esimerkiksi juuri Meguro -joella kukat vielä nupuillaan. Kukkimisen ajankohta riippuu aina säätilanteesta ja puulajikkeesta, sekä tietysti siitä missä päin Japania ollaan. Japanilaiset suhtautuvat sakuraan suurella intohimolla, ja kukintaennusteita laaditaan innokkaasti jo tammikuulta alkaen. Aina ennusteet eivät kuitenkaan osu ihan kohdilleen. Jotkut lajikkeet kyllä kukkivat viime viikollakin Tokiossa jo täysillä, mutta varsinainen täyskukinta eli mankai taitaa olla käynnissä vasta nyt kun olen jo kotona (iso nyyh!). 

Onneksi myös täyskukinta ja hanami tuli omalta osaltani nähtyä ja koettua aika perusteellisestikin jo edellisellä Japanin reissulla, joten näiden missaaminen tällä kertaa ei jäänyt liikaa harmittamaan (vähän kuitenkin). 

Hanamin eli kirsikankukkajuhlan viettoa voi muuten paraikaa seurata esim. ihanan Iida in Translation -blogin välityksellä.

 

 

KÄTEINEN VS. LUOTTOKORTTI

Olin tietysti taas omaan huolettomaan tyyliini unohtanut varata käteistä mukaani pennin pyörylää, ja tämän unohduksen takia olin monta kertaa matkan aikana enemmän tai vähemmän pulassa. Perusluottokortit kuten VISA ja Mastercard käyvät kyllä hotelleissa, kaupoissa, ravintoloissa ja suurimmassa osassa takseja (tosin tämäkään ei pätenyt enää Kiotossa), mutta esim. metrolippuja tai joidenkin temppeleiden sisäänpääsymaksuja ei pysty maksamaan länsimaisilla korteilla. Kortti ei kelpaa maksuvälineenä myöskään junissa. Itse en saanut nostettua omilla korteillani käteistä automaateistakaan, varmasti sellainenkin masiina olisi jostakin löytynyt, mutta länsimaiset luottokortit kelpuuttavia pankkiautomaatteja ei tosiaan ihan joka kulmalla ole. Onnistuin myös hukkaamaan VISA -korttini heti toisena päivänä ja painoin siitä eteenpäin menemään pelkän Amexin varassa, ja tämän jälkeen maksuasiat vasta mielenkiintoisiksi muuttuivatkin. 

Kannattaa siis varata mukaan käteistä kun lähtee Japaniin!

TURVALLISUUS

Yksin matkustavalle naishenkilölle Japani on äärettömän helppo kohde; turvallisuus on huippuluokkaa, ja ihmiset järjestään kohteliaita, avuliaita ja ystävällisiä. Koin täällä oloni todella turvalliseksi paikassa kuin paikassa mihin vuorokauden aikaan tahansa.