Aloha, Hawai’i

Aloha, Hawai’i

Yksi viime talven hienoimmista retkistämme suuntautui Hawaijille, taianomaisen kauniille Kauain saarelle. Olimme viettäneet kaksi viikkoa Kaliforniassa, käyneet Las Vegasissa ja Grand Canyonilla, ja matkan päätteeksi toteutimme pitkäaikaisen haaveemme ja lensimme vielä viikoksi pohjoiselle Tyynellemerelle. Kauaista olimme kuulleet paljon hyvää, ja siksi valitsimme Hawaijin kuudesta pääsaaresta kohteeksemme juuri sen. Emmekä totisesti pettyneet.

Kauai on Hawaijin saarista pienin ja rauhallisin, Honolulun ja Waikikin tungos ja korkeat hotellit puuttuvat täältä kokonaan. Saari on muodostunut yhdestä isosta tulivuoresta, ja vihreys ja luonto ovat läsnä kaikkialla. Täältä löytyy niin paratiisirantoja, dramaattisia kanjoneita kuin huikeita vesiputouksiakin. Isoja kaupunkeja Kauailla ei ole lainkaan, ja meno on kaikkialla maaseutumaisen leppoisaa.

 

 

 

Olimme vuokranneet ekoiksi päiviksi Airbnb:n kautta käyttöömme asunnon Poipusta saaren etelärannikolta. Loppuviikoksi siirryimme pohjoisrannikolle Princevilleen Na Pali Coastille, mikä osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi, sillä saaren rannikot ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Poipun rannat ovat matalia, leppoisia poukamia, ja siellä on myös enemmän asutusta. Pohjoisrannikolta taas löytyy villimpää luontoa, dramaattisia korkeuseroja ja hurjempaa aallokkoa. Pohjoisessa myös sataa selkeästi enemmän kuin etelässä, trooppiseen tyyliin niskaan ropsahtaa kuuro ainakin kerran päivässä. Maisemat kaikkialla saarella ovat silmiähivelevän, ehkä jopa vähän epätodellisen kauniita.

 

 

 

Asuntomme Poipussa sijaitsi kirjaimellisesti suoraan meren yläpuolella, ja suurta huviamme olikin seurata isolta parvekkeelta ohi lipuvia jättiläismerikilpikonnia ja bongata valaita. Ja ne auringonlaskut, huh huh. Erityisen hauska muisto jäi uudenvuodenaatosta, jota vietimme paikalliseen tapaan rannalla, eväät ja taitettavat aurinkotuolit mukanamme. Poipu Beachillä järjestetään uudenvuodenaattoiltana messevä ilotulitus, jota ihmiset kerääntyvät ihailemaan kaikkialta saarelta. Paikalle saapuu monenmoista ruokaa myyviä food truckeja, ja ukulele soi joka kulmassa. Tosin Kauailla se kyllä soi koko ajan kaikkialla muuallakin. 

 

 

 

Huvittavaa on myös se, että vaikka Poipun rannoilla ei juuri aallokkoa ole, kaikki kuitenkin surffaavat koko ajan, niin lapset kuin vanhuksetkin ja kaikki siltä väliltä. Eikä kukaan hämmenny seassa uiskentelevista ja rannalla köllöttelevistä merileijonista. Pohjoisrannikolla Princevillessä ja Hanaleissa, missä on kunnon aallokkoa, surffikulttuuri vasta kukoistaakin.

 

 

 

Upeimpia luontoelämyksiämme olivat käynti Wailua Fallsin vesiputouksella ja vaellusretki Na Pali Coastin huikaisevan hienoissa maisemissa. Hieno kokemus olisi varmasti ollut myös monien suosittelema helikopterilento saaren sisäosan kanjoneiden yllä, mutta hinta oli sen verran suolainen, että tämän lennon jätimme väliin. 

 

 

 

 

Hintataso ylipäätään Kauailla ja kuulemma kaikkialla Hawaijilla on korkea, olimme suoraan sanoen aika järkyttyneitä, kun kävimme ensimmäisen kerran ruokaostoksilla supermarketissa, ja kauppalasku hipoi pilviä. Kauailla on todella vähän omavaraista elintarvike- tai muutakaan tuotantoa, eli lähes kaikki tuodaan saarelle mantereelta tai suuremmilta saarilta. Kyllähän tämä valitettavasti hinnoissa näkyy ja tuntuu. Myös hotelliasuminen on yleisesti ottaen aika kallista, ravintoloissa löytyy enemmän valinnanvaraa. Ihania tuoreita pokekulhoannoksia myydään pienissä kojuissa teiden varsilla ympäri saarta, ja ne olivat paitsi herkullisia myös suhteellisen edullisia. Ruoka saarella ylipäätään on todella hyvää, vaikutteita on saatu paljon Japanista ja muualta Aasiasta. Eikä niitä hintojakaan kannata mielestäni paikan päällä liikaa murehtia, Hawaijille on sen verran pitkä matka, että kun sinne Suomesta asti päätyy, kannattaa laittaa lei kaulaan ja keskittyä nauttimaan täysin rinnoin.

Facts:

Lentoaika Kauaille Los Angelesista on n. 6 tuntia, tarjolla on vaihtoehtoja useilta lentoyhtiöiltä.

Aikaero Suomeen on -12 h.

 

Hawaijin osavaltion nimikkokukka on keltainen hibiscus ja niitä näkyy kaikkialla myös Kauailla.

Kommentointi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *