Ranskan Rivieralla ja sitä ympäröivillä kukkuloilla ja laaksoissa on lukuisia toinen toistaan viehättävämpiä keskiaikaisia pikkukyliä. Omasta mielestäni yksi on kuitenkin ylitse muiden ja ansaitsee suvereenisti Rivieran ihanimman kylän tittelin. Ezen kylästä korkealta vuorenrinteeltä avautuvat sellaiset maisemat Välimerelle ja Cap-Ferrat’n niemelle, että tekee mieli hieraista silmiään.

Eze sijaitsee parinkymmenen minuutin automatkan päässä Nizzasta Monacon suuntaan, ja loppumatka ylös kylän juurelle ajellaan serpentiinimäisesti kiemurtelevaa pikkutietä pitkin. Tänne pääsee Nizzasta myös bussilla.

 

 

 

 

 

Itse kylässä voi liikkua vain jalan, ja sen ikivanhojen talojen reunustamat kujat ovat ajoittain hyvinkin kapeita ja jyrkkiä. Hengästymiseltä on vaikea välttyä, jos haluaa saada maisemista kaiken irti.

Huikeimmat näkymät voi kokea kylän yläpuolella kukkulan huipulla yli 400 metrin korkeudessa sijaitsevassa kaktus- ja veistospuutarha Jardin Exotiquessa.

 

 

 

Pääsymaksu puutarhaan on 6 euroa, ja kesän turistisesonkina lippuluukulle saattaa joutua hetken jonottamaan. Käynti puutarhassa on kuitenkin ehdottomasti pienen jonottelunkin arvoinen – vaikea kuvitella tämän huikeampia maisemia löytyvän mistään muualta koko Rivieralla.

Myös kymmenissä erilaisissa kaktuksissa ja muissa kasvitieteellisen puutarhan jännittävissä kasveissa riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa sen jälkeen kun on riittävän pitkään haukkonut henkeään näkymien edessä.

Puutarha on rakennettu kerroksittain vanhan linnoituksen raunioiden ympärille, ja kasvillisuuden keskeltä löytyy kauniita veistoksia sekä pieniä kylän historiasta kertovia tekstinpätkiä. Ja vielä runojakin kirsikkana kakun päällä.

 

 

 

 

Itse kylä ei ole järin suuri, mutta sitäkin herttaisempi; pari tuntia hujahtaa nopeasti satoja ellei tuhansiakin (Ezessä on tiettävästi ollut asutusta jo n. 4000 vuoden ajan) vuosia vanhoja kujia kierrellessä.

Ikivanhoja taloja ja muureja peittävät ihmeköynnökset ja villiviinit, ja siellä täällä talojen välistä pilkottaa turkoosi Välimeri. Kylässä on paljon pieniä taidegallerioita, artesaaniputiikkeja, söpöjä kahviloita ja ravintoloita, sekä kaunis 1700-luvun alussa rakennettu kirkko.

Kiipeilystä pitäville on tarjolla myös patikointireitti Chemin de Nieztsche alhaalta rannasta Eze-sur-Meristä ylös kylään, ja toki tätä reittiä voi käyttää alaspäin menoonkin. Aikaa reitille on hyvä varata tahdista riippuen 1-2 h.

 

 

 

 

 

 

Maisemia patikkapolun varrelta – Chemin de Nietzsche

 

Meidän perheelle Eze on tuttu paikka jo vuosien takaa, ja yksi syy miksi sinne aina palaamme, on kylästä löytyvä ehkä maailman hurmaavin hotelli Château de la Chèvre d’Or. Olemme viipyneet täällä viime vuosina muutaman yön verran lähes joka kerta Rivieralla käydessämme, ja jokaikinen visiitti on ollut elämys isolla eellä.

Hotelli on rakennettu osittain kylää ympäröivien ikivanhojen muurien sisälle ja sen kaikki huoneet ja huvilat ovat uniikkeja ja erilaisia. Jo pelkästään linnahotellin vuorenrinteeseen ripotellut patsaspuistot, pienet suihkulähteet ja näköalaterassi ravintoloineen ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia. Tänne voi hyvin poiketa päiväretken yhteydessä myös lounaalle tai lasilliselle, vaikka ei itse hotellissa majoittuisikaan.

 

 

 

 

 

 

Näkymä hotellihuoneemme sängystä. Ei hullumpi!

 

Palvelu on kuninkaallisen huomioivaa, ja meillä on ollut ilo tutustua myös hotellin manageriin Monsieur Jean-Pascal Picolletiin, jota mukavampaa heppua on vaikea kuvitella. Viimeksi yövyimme Chèvre d’Orissa elokuun lopulla mieheni kanssa, ja meitä hemmoteltiin kaikenmoisilla pikku yllätyksillä koko majoittumisemme ajan.

Paikka on myös erittäin lapsiystävällinen – onpa omille pojillemme esitelty hotellin kahden Michelin-tähden illallisravintolan keittiötäkin, ja vieläpä oikein keittiömestarin johdolla.

 

 

 

 

Jos haluat Rivieralla kokea jotain todella spesiaalia ja ainutlaatuista, suosittelen tätä hotellia lämpimästi. Herääminen huikeiden maisemien äärellä pittoreskissa keskiaikaisessa kylässä on sen sortin kokemus, ettei se taatusti hevin unohdu. Chèvre d’Oriin on mieltynyt muuten myös Eze-sur-Merissä asusteleva U2-yhtyeen laulajalegenda Bono, joka on tuttu näky hotellin näköalabaarissa. Törmäsimme herraan muutama vuosi sitten siellä itsekin.

Tietoa Château de la Chèvre d’Orista ja hotellihuoneiden hinnoista voi etsiä täältä. Hinnat voivat vaihdella suurestikin sesongin, huoneen sijainnin ja kategorian mukaan.

Ezestä löytyy toki muutama muukin viehättävä pikkuhotelli ja B&B-majatalo, ja mielestäni kannattaakin pelkän päiväretken sijaan ehdottomasti harkita yöpymistä kylässä. Täältä on myös helppo singahtaa retkelle vaikkapa läheiselle Saint-Jean-Cap-Ferratin niemelle.