En ole koskaan katunut yhtäkään reissua – ja muita en ole koskaan-juttuja

En ole koskaan katunut yhtäkään reissua – ja muita en ole koskaan-juttuja

Sain viime viikolla ihanan Iida in Translation-blogin  Iidalta haasteen kertoa asioista, jotka reissaamiseen liittyen ovat omalla kohdallani vielä kokematta. Hauska haaste ja innostuinkin siitä heti, mutta totta puhuen haasteeseen vastaaminen tuntui aluksi yllättävän – no, haastavalta.

Matkustushistoriani on sen verran pitkä ja vaiherikas, että likimain kaikkea on jo tullut matkan varrella kokeiltua. Olen yöpynyt torakoita vilisevissä tukalan kuumissa kopperoissa ja superluksushotelleissa. Matkustanut lähestulkoon kaikilla mahdollisilla kulkupeleillä täpötäyteen tungetusta afrikkalaisesta bussista privaattivesitasoon Malediiveilla. Lentänyt halpislentoyhtiön koneilla ja monet kerrat bisneksessä. Muuttanut ulkomaille rakkauden perässä ja palannut häntä koipien välissä kotiin. Juhlinut ja kärsinyt krapuloita. Joogannut pitkäpartaisen gurun opastamana ja kietonut päähäni ayurvedisiä lehtikääryleitä valaistumisen toivossa. Ollut au pairina ja tienannut rahaa katusoittajana (kyllä, happened in London n. vuonna yksi tai kaksi). Tehnyt pitkiä päämäärättömiä reppureissuja ja minuutilleen aikataulutettuja tiukkatahtisia ryhmämatkoja.

Kyllä vain, kaikenlaista on tullut koettua. Mutta ei sentään aivan kaikkea, eikä varsinkaan kaikissa paikoissa käytyä. Tässä siis muutamia asioita, jotka omalla kohdallani vielä odottavat neitseellistä tulemistaan.

 

 

En ole koskaan katunut yhtäkään reissua

Ja tämä on jumalan tosi. Järjen ääni on kyllä joskus koittanut sanoa, että matkalle lähtemisen sijaan pitäisi säästää rahaa, viettää aikaa sillä hetkellä jotenkin hyödyllisemmin tai että liika on liikaa. Ekologisista syistä ei saisi lentää eikä matkustaa merta edemmäs kalaan. Myönnän syntini: en ole tähän vielä pystynyt enkä osaa yhtäkään tekemääni matkaa katua.  

Matkalle lähteminen ei ole kaduttanut silloinkaan, kun olen ollut reissussa tosi kipeä (onneksi kuitenkin todella harvoin), matkakohde on paikan päällä osoittautunut mammuttimaisen isoksi pettymykseksi tai alkuperäiset reissusuunnitelmat ovat heittäneet itsestäni riippumattomista syistä häränpyllyä.

Kerran esimerkiksi olimme eräänlaisella pyhiinvaellusmatkalla Karjalan kannaksella äitini ja ukkini kanssa etsimässä suvun entistä kotipaikkaa Laatokan rannalta, ja olosuhteet Venäjän maaseudulla olivat niin ankeat ja kaikki mahdollinen meni niin pahasti matkan varrella pieleen, että jossain vaiheessa taisin ihan itkeä tirauttaa. Mutta siltikin olen jälkikäteen miettinyt, että olipa antoisa reissu ja tulipahan nähtyä sekin paikka.

Joskus on saattanut ottaa päähän jos olen kokenut, että nyt ei ehkä ihan saatu rahoille vastinetta, mutta yhtään matkaa tai maailmalla koettua hetkeä en ole varsinaisesti koskaan katunut.

 

 

En ole koskaan kiivennyt vuorelle

Olen kyllä ollut Alpeilla laskettelemassa, ajellut Omanin vuoristoteillä ja vaellellut Himalajalla parintuhannen metrin korkeudessa, mutta varsinaisesti en ole koskaan kiivennyt yhdellekään vuorelle. Etnan juurella Sisiliassa muutama vuosi sitten hetken harkitsimme kapuamista kraaterille asti, mutta sekin sitten jotenkin vaan jäi. Pidän kyllä fyysisistä haasteista ja urheilusta, mutta vuorelle kiipeämiseen en ole koskaan tuntenut minkäänlaista paloa. Ihastuneena ja ihmetellen olen seurannut kanssamatkustajien vuorikiipeilyurakoita, ja varmasti sellainen itsensä ja fyysisten rajojensa haastaminen on hirmuisen antoisaa. Itseäni tämä taiteenlaji ei ole kuitenkaan tosiaan vielä saanut pauloihinsa. Oikein mielelläni ihailen maisemia korkealta vuoren rinteeltä tai vaikka ihan huipultakin – kunhan minut on kuljettanut sinne jokin muu väline kuin omat jalkani.

 

 

En ole koskaan tullut ryöstetyksi

Olen perusluonteeltani aika huoleton ja luottavainen, enkä osaa pelätä varkaita tai huijareita. Jätän helposti kotonakin ulos lähtiessäni ovet lukitsematta ja sama juttu auton kanssa. Ei ole tavatonta, että saavun ruokaostoksilta kauppakassien kanssa parkkipaikalle, ja huomaan, että auton ovi on jäänyt sepposen selälleen. Siis apua, oikeasti hävettää olla tällainen huithapeli! 

Tämä saattaa tietysti johtua siitäkin, että varkaat ja oikeastaan monet muutkin senkaltaiset ikävyydet ovat kiertäneet meikäläisen toistaiseksi kaukaa. En osaa siis sellaisia oikein varoakaan. Matkoilla minulta ei ole koskaan varastettu mitään, mikä tuntuu aika uskomattomalta, kun ottaa huomioon minkälaisissa paikoissa sitä on välillä tullut pyörittyä. Olen kyllä todistanut vierestä montaakin varkaustapausta, viimeksi kesäkuussa Ateenassa eräältä seurueemme jäseneltä varastettiin kadulla lompakko keskellä kirkasta päivää. Ja kerran Delhissä nuori pojankoltiainen yritti napata kassini, mutta pistin niin tiukasti kampoihin ja päästelin suustani sen verran kovaäänisiä kirouksia, että laukku lopulta jäi haltuuni ja poikaparka toivottavasti säikähti edes sekunniksi.

Monesti olen kyllä hukannut reissussa tavaroitani (muutamaan otteeseen passinkin), mutta en tosiaan usko koskaan tulleeni varsinaisesti ryöstetyksi.

 

 

En ole koskaan kokeillut laitesukellusta 

Pidän kovasti snorklaamisesta ja sukeltelen kyllä snorkkelin kanssa, mutta jokin tuossa laitesukelluksessa pelottaa. En ole koskaan kokeillut laitesukeltamista meressä, vaikka kerran kyllä testasin välineistöä sukellusopettajan opastuksella jossain thaimaalaisessa uima-altaassa. Happipullo ja kaikki muut sukelluslaitteet tuntuivat kuitenkin tuolloinkin jotenkin ahdistavilta ja raskailta, ja ajatus siitä, että olisin niiden armoilla jossakin useiden metrien syvyyksissä on toistaiseksi ollut liian kuumottava. 

Rakastan sykähdyttävän kaunista ja maagista vedenalaista mailmaa, ja oikein harmittaa, etten osaa kunnolla sukeltaa kun vielä usein matkustamme laitesukellukseen täydellisesti soveltuvissa paikoissa. No, ehkäpä ja toivottavasti tähän asiaan tulee muutos jo marraskuussa, kun reissaamme Intian valtameren saarille laitesukeltamisen salat paremmin tuntevan ystäväni kanssa.

 

 

 

En ole koskaan käynyt Väli-Amerikassa

Kyllä vain, Väli-Amerikka on meikäläiselle edelleen täysin neitseellistä maaperää.

Itäisellä Karibialla on tullut kyllä käytyä muutamallakin saarella, mutta Pohjois- ja Etelä-Amerikan väliselle mannermaalle en ole koskaan jalallani astunut. Haaveissa onkin siinnellyt Väli-Amerikan reissu jo vaikka kuinka pitkään; olisi upeaa kiertää vaikka kaikki valtiot kertaheitolla hitaasti ja kiireettömästi. Kouluikäisten lasten äitinä moiseen matkaan tuskin kuitenkaan tarjoutuu tilaisuutta vielä hetkeen. Jostain sentään pääsen aloittamaan jo aika pian, lähdemme nimittäin joulun jälkeen koko perhe taas perinteiseen tapaan vähän pidemmälle talvimatkalle, ja reissu tulee tällä kertaa pitämään sisällään niin Karibianmeren saaria kuin Väli-Amerikkaakin.

 

 

 

Itseasiassa mieleen tulisi vielä aika montakin en ole koskaan-asiaa nyt kun alkuun pääsin, mutta jottei postaus venyisi taas pitkäksi kuin pienoisromaani, jätettäköön tämä tällä kertaa tähän. 

Heitän haasteen eteenpäin Muuttolintu-blogin Annalle ja Vaihda Vapaalle-blogin Elinalle ja Tomille. Mitä on vielä tekemättä, kokematta ja näkemättä?

34 Comments

  1. Kiitos rehellisestä postauksesta.

    Reply
  2. Ja positiivisesta asenteestasi.

    Reply
    • Kiitos Ari. 🙂

      Reply
  3. Kiinnostavia ei ole koskaan -juttuja, kiva että tartuit haasteeseen! ☺️ Ihana tuo ensimmäinen kohta ja tosi totta myös omalla kohdallani 💕

    Reply
  4. Ihanaa, mihin päin Väli-Amerikkaa aiotte matkustaa?

    Reply
    • Cilla mennään näillä näkymin Meksikoon, Guatemalaan ja Nicaraguaan.

      Reply
      • Ai että! Guatemala on ihana paikka <3 Olin keväällä viikon Floresissa ja Tikalissa sekä kaksi viikkoa Lake Atitlanilla. Rakastuin sydämeni pohjasta!

        Reply
  5. Tällaisia postauksia on hauska lukea. Välillä vastaan tulee mitä kummallisimpia yksityiskohtia, jotka kuuluvat itselleen reissurutiineihin 🙂

    Olen kertaalleen kokeillut laitesukellusta ja allekirjoitan tuon, kuinka raskailta ja hankalilta varusteet tuntuivat, etenkin maalla ja matalassa vedessä. Syvemmälle päästessä varusteet kuitenkin unohtuivat kokonaan, kun keskittyi hengittämiseen ja merenalaiseen maailmaan.

    Vuorille sen sijaan olen kiivennyt useammankin kerran. Tällainen vuoristojen rakastaja kun etsii korkeimmat paikat jokaisesta matkakohteesta 🙂 Mutta myönnän kyllä, että ihan kaikille vuorille en ole patikoinut aivan huipulle saakka – joskus sateinen sää, aikataulut tai näköalojen peittyminen ovat saaneet kääntymään takaisin.

    Reply
    • Kiitos Suunnaton! Varmaan tuo laitesukellus olisi tosi hienoa kun vaan uskaltaa kokeilla ja alkuun pääsee. Ja uskon kyllä että vuorikiipeilyynkin hurahtaa helposti muutaman HUIPPUkokemuksen myötä! 😄

      Reply
  6. Ihanasti kirjoitettu! Muutama sama kohta tuli itsellekin mieleen ja laitesukelluksen neitsyys meni viime talvena! Tosin en siitä täysin rinnoin osannut nauttia hirmuisen pelkäämisen takia edelleenkään. 😀 jotenkin se tuntuu vain niin oudolta olla niin syvällä.

    Reply
    • Kiitos Sandra! 😘

      Reply
  7. Minäkään en näe vuorelle kiipeämistä hohdokkaana. Siihen liittyy liikaa kärsimystä ja jopa kuolemaakin ja jos jonnekin Mt. Everestille menee, niin pääsee näkemään muitakin kuolleita. Olen kuitenkin kiivennyt Haltille ja sitä pienemmille tuntureille ja Yhdysvalloissa useallekin vuorelle, lintujen ja näköalan takia.

    Reply
    • Tuntureilla olen itsekin haikannut, mutta jotenkin en osaa niitä edes vuoriksi laskea. Oikein korkeille vuorille kiipeämiseen taidan olla liian mukavuudenhaluinen. Huipulle tai ainakin johonkin pisteeseen korkealle kun pääsee usein muutenkin. 😉

      Reply
  8. Pystyn allekirjoittamaan kaikki nuo kohdat ja osasta, kuten tuosta vuorelle kiipeämisestä koko tarinan. Laitesukellus sen sijaan minua ei edes kiinnosta, sillä se pelottaa ihan liikaa. Parasta oli huomata postausta lukiessa, että toden totta minäkään en kadu yhtäkään reissua, vaikka tien päällä olisi sattunut ja tapahtunut mitä. Ne ovat kuitenkin aina jollain tapaa hyviä tai opettavaisia kokemuksia, eikä yksikään matka ole ainakaan vielä ollut totaalinen pettymys. En usko että tulee olemaankaan.

    Reply
    • Kiva kuulla Martina, että yhtymäkohtia löytyy. Ja ettei yksikään matka ole ollut pettymys! 😊

      Reply
  9. Minäkään en ole koskaan katunut yhtään reissua, vaikka jotkut ovat olleet kirjaimellisesti paskareissuja (shit happens, haha!) ja muutakin ikävää on maailmalla aina silloin tällöin tapahtunut, taskuvaraskin iskenyt kolmesti. Eikä kohdekaan aina ole ollut ihan huippu, mutta tulipa nähtyä, käytyä ja koettua. Parhaat jutut syntyvät yleensä vastoinkäymisistä ja kommelluksista, joten jälkikäteen niistä osaa olla melkein kiitollinen 😆.

    Reply
    • Niin totta Maarit! 😍

      Reply
  10. Tää oli hauska haaste. Samaistun täysin tuohon, että et kadu yhtäkään reissua. Jopa kaatosateen täyteistä viikkoa rantalomalla en osaa katua, vaikka suunnitelmat menikin ihan pilalle. Tulipahan nähtyä sekin paikka ja kyllä siihen viikkoon jotain hyvääkin mahtui! Osasipahan sen jälkeen arvostaa hiukan eri tavalla hyvää säätä reissuilla 😀 Laitesukellus alkaa jo ajatuksena ahdistaa, mieluummin vaikka hyppäisin lentokoneesta. Ja ihanaa, että matkustelette paljon lasten kanssa 🙂

    Reply
    • Kiitos Jenna. Ja kyllä mun mielestä totta on, että matkailu avartaa AINA.
      Lasten kanssa matkustaminen on ihan yhtä antoisaa kuin mikä tahansa muukin matkustamisen muoto, siihen täytyy vaan suhtautua lasten tarpeita huomioivalla tavalla. Toisaalta nyt on jo aika helppoa niiden kanssa mennä melkeinpä mihin vaan kun ovat sen verran isoja jo.

      Reply
  11. Näistä ei koskaan-jutuista yhdyn tuohon laitesukelluskammoon, ei vaan kiinnosta, varmaan iskisi veden alla joku paniikkikohtaus välittömästi. Enkä kyllä ole tehtyjä matkojani katunut, tekemättömiä kylläkin.

    Reply
    • Terhi joo toi laitesukellus tuntuu olevan monelle vähän vieras ajatus! Ja toisaalta monet myös harrastavat sitä intohimoisesti… Varmaan voisi olla ihan hienoa touhua kunhan vaan rohkaistuisi ja pääsisi alkuun.

      Reply
  12. Hauska ja mielenkiintoinen postaus! 🙂 Ihanan avointa tekstiä huumorilla höystettynä. Toivottavasti et koskaan joudukaan ryöstön tai vastaavan uhriksi, sitä ei toivo koskaan kenellekään. Itsekään en ole sitä koskaan joutunut kokemaan (koputan puuta) ja toivottavasti säästyn ilman sitä jatkossakin. Ja toivottavasti Väli-Amerikkaan tulet vielä pääsemään! Varmasti tulisi upea kokemus. 🙂

    Reply
    • Kiitos Tiina! Joo itsekin kyllä tykkään lukea välillä muutakin kuin kohdeopas-tyyppisiä postauksia eikä aina tarvitse mielestäni niin vakavakaan olla. 😉
      Kiva kuulla, että säkin olet välttynyt varkauksilta, ne kun tuntuvat olevan aika tavallisia harmeja matkoilla.

      Reply
  13. Hauska haaste! Allekirjoitan itse kaikki nämä, paitsi tuon laitesukelluksen, jota jossain mielenhäiriössä menin kymmenisen vuotta sitten kokeilemaan Maltalla. Mulla oli uima-altaassa harjoitellessani sama fiilis, että varusteet painaa liikaa ja sukellusopettaja joutuikin mua kääntelemään koko ajan oikein päin, kun raskas happipullo käänsi mut jatkuvasti selälleen 😀 Mereen kuitenkin lopulta mentiin ja olihan se hieno kokemus, mutta uudestaan en uskaltaisi, sen verran hentoinen oli hallinnan tunne siellä kymmeniä metrejä pinnan alla, happipullon varassa.

    Reply
  14. Väli-Amerikka on ihanin; Guatemala varsinkin. Kokekaa https://www.earthlodgeguatemala.com/! Se on…unohtumaton! (Tulivuoren purkaukset tähtitaivaan alla, hiljaisuus jne.)

    Ja itsekään en ole katunut reissuja, edes katastrofaalisia sellaisia. Kokemuksia, elämyksiä, elämää.

    Reply
  15. Jäin miettimään tuota lausettasi, ettet ole koskaan katunut jälkeenpäin yhtään matkaa, vaikka olosuhteet olisivat olleet kuinka ankeat. Voin nimittäin yhtyä siihen ihan täysin! Matkustaminen on vaan niin ihanaa, että huonokin matka on parempi kuin ei matkaa ollenkaan 🙂 Ja sitä paitsi ne kommellukset ja vastoinkäymiset yleensä muistaa parhaiten vielä vuosienkin takaa ja usein niille voi jälkeenpäin jopa nauraa makeasti.

    Reply
  16. Kiitos haasteesta, tähän täytyy tarttua kunhan löydän aikaa! En ole itsekään koskaan syttynyt vuorien valloittamiseen, mutta mies on aina välillä onnistunut raahaamaan meikäläisen sinnekin mukaan. Laitesukellusta olen kokeillut kerran, huonolla opastuksella, ja se oli sen verran epämiellyttävä kokemus, ettei ole sen kummemmin kiinnostanut. Varmasti paremman opettajan kanssa saattaisin innostuakin, mutta snorklaaminen on niin ihanan vaivatonta.

    Reply
  17. Tää on kyllä hauska postausidea! 🙂 Sama juttu, en ole minäkään katunut yhtäkään matkaa, vaikka toiset ovat aina olleet vähemmän onnistuneita kuin toiset. Vuoren valloitus kiinnostaisi kyllä kovasti, erityisesti joku Himalajan, mutta siihen saisi kyllä valmistautuakin vähän etukäteen, jotta selviäisi. Laitesukellus oli munkin mielestä ahdistavaa ekalla kerralla, mutta sitten siitä oppi nauttimaan. Viime kerrasta on kyllä nyt vierähtänyt aikaa jo yli neljä vuotta, mutta on ollut kiva nähdä merenalaisia maailmoja niin Thaimaassa, Turkissa, Maltalla, Australiassa kuin Kroatiassakin.

    Reply
  18. Minäkään en ole tekemiäni reissuja katunut, päinvastoin. Kaksi isoa vuorta olen huiputtanut ja vaikka olivatkin fyysisesti raskaita, kokemuksena ihan mielettömiä. Laitesukellusta olen myös kokeillut, mutta se ei ollut mun juttu. Snorklaaminen on kivempaa 🙂

    Reply
  19. Minä olen katunut yhtä reissua: annoin Barcelonalle toisen mahdollisuuden – eikä olisi pitänyt. Ja kyllä, ryöstetyksi olen tullut. Siitä on aikaa jo toistakymmentä vuotta, mutta sitä ei voi unohtaa koskaan.

    Reply
    • Voi ei mikäs Barcelonassa oli vialla? Mä oon kyllä tykännyt kovasti…
      Ryöstetyksi tuleminen on muuten varmasti sellainen kokemus joka ei hevillä unohdu.

      Reply
  20. Tämä oli hauska blogipostaus, pitänee ehkä itsekin tarttua haasteeseen! :)Aivan super ihana tuo kuva susta keltaisessa mekossa rannalla kookoksen kanssa btw!

    Reply
    • Kiitti Veera!

      Reply

Kommentointi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *