Afrikan reissun häämöttäessä jo ihan nurkan takana (kuinka voikin matkakuume olla muuten taas tätä luokkaa?!) päätin virittäytyä trooppisiin tunnelmiin muistelemalla hiukan vuoden takaista matkaamme Indonesiaan. Tämän postauksen perään on joku jo ehtinyt kyselläkin, joten tässäpä siis meidän kokemuksia Balilta, Gileiltä ja Lombokilta viime kevättalvelta.

 

 

Viime vuonna näihin aikoihin eli tarkalleen ottaen helmikuun puolivälissä suuntasimme tosiaan kolmeksi viikoksi Balille, Gili-saarille ja Lombokille Indonesiaan. Matkan aloitus ei ollut helpoimmasta päästä; olin kärvistellyt infernaalisen influenssan kourissa päiväkausia, enkä totta puhuen vielä lähtöpäivän aamuna ollut ihan varma selviäisinkö pitkästä lennosta hengissä. Ajoimmekin lentokentälle varmuuden vuoksi lääkärin kautta, ja sain mukaani sellaiset dropit, että lopulta uskalsin matkaan lähteä. Lento Bangkokin kautta Balin Denpasarille sujuikin nenäsuihkeiden ja kurkkukipulääkkeiden ansiosta jotenkuten, mutta perille päästyämme taisin olla aika lailla taju kankaalla. Ja pahempaa oli vielä luvassa.

Balilla vastassa oli kuitenkin tropiikin valo ja lämpö, kukat ja temppelit, ja kyytiä lentokentältä eteenpäin metsästäessämme lentomatkan tuskat unohtuivat nopeasti. Olimme vuokranneet viikoksi huvilan sisämaasta riisipeltojen keskeltä Canggusta vähän pohjoiseen, ja eteläisen Balin (Kuta, Seminyak) hullujen liikenneruuhkien takia ajomatkaan kului suhteellisen lyhyestä välimatkasta huolimatta melkein kaksi tuntia. Balilla kannattaakin ehdottomasti vuokrata auton sijaan skootteri jos haluaa saarella omatoimisesti liikkua: vaikka liikenne paikka paikoin mopoillessakin hirvittää, eteenpäin on sentään huomattavasti helpompi puikkelehtia kuin autolla.

 

 

 

Surffareiden ja trendikkäiden kahviloiden Canggu

Canggu tuntuu jakavan mielipiteitä suuntaan jos toiseen ja onhan se tietyllä tavalla ristiriitainen paikka. Länsimaalaisia asuu alueella paljon, mikä ei ole ihme, sillä täällä on paljon palveluita, hyviä ravintoloita ja trendikkäitä kahviloita. Joogastudioita tuntuu löytyvän joka kulmasta, ja rannat ovat täynnä komeita surffareita. Toisaalta Seminyakiin ja Kutaan verrattuna paikka on mielestäni aika rauhallinen, ja kymmenen minuutin skootterimatkan päästä Canggun ytimestä löytyy jo aitoa balilaista tunnelmaa; pittoreskeja paikallisia kyliä, autioita temppelialueita ja kaunista riisipeltomaisemaa silmänkantamattomiin. Esimerkiksi oma ihana vuokrahuvilamme Villa Bougainvillea sijaitsi varsin balilaisella kujanpätkällä keskellä vanhaa asujaimistoa, riisipeltojen ympäröimänä ja kohtuullisen 20 minuutin skootteriajelun päässä Echo Beachilta.

 

 

 

Ja se itse huvila: AH ja OI. Jos en olisi ollut saapumishetkellämme niin kipeä olisin varmaan hyppinyt innosta ja tehnyt kärrynpyöriä, nyt oli tyytyminen pieneen raakkumista muistuttavaan ihastuneeseen kiljahteluun. Mikä paikka! 

Paviljonkimaisen päärakennuksen lisäksi huvila-alueeseemme kuului muutamakin makuuhuonebungalow, valtava allasalue ja puutarha kotitemppeleineen. Takapihalta aukesi satumaisen kaunis maisema riisipelloille. Hämmentyneinä vastaanotimme myös henkilökuntamme, jonka läsnäolosta meillä ei etukäteen ollut tietoa – heitä oli viisi, meitä kolme. Ehdotimmekin välittömästi jonkinlaista kohtuutta tähän asiaan, mutta Indonesiassa kun ollaan niin no can do. Henkilökunta olisi paikalla halusimme tai emme. Viikon aikana meistä tulikin kyllä sitten oikein hyviä ystäviä ja kokkailimme iloisesti yhdessä illallisemme.

 

 

 

 

 

Ensimmäiset päivät Balilla ja huvilalla kuluivat omalta osaltani valitettavasti melkoisessa sumussa, saatoin nimittäin sairastaa elämäni pahimman (knock on wood) influenssan juurikin tuossa pienessä paratiisissa. Ensimmäinen yö ja päivä menivät vielä jotenkuten, mutta toisena yönä yskin niin paljon, että kirjaimellisesti kieriskelin pitkin lattioita. Keuhkoni ja kylkilihakseni kipeytyivät pahasti ja hädintuskin uskalsin yskänkohtausten välissä hengittää. Muutin suosiolla toiseen bungalowiin, jotta muut pystyivät nukkumaan. Jälkikäteen rakas aviomieheni kertoi olleensa oikeasti jo aika peloissaan; ei ehkä ihan kevyt köhä siis. Kävimmekin sitten viikon aikana sekä lääkärissä  Canggussa että varmuuden vuoksi myös sydänkäyrässä Denpasarin sairaalassa. Ja sain erinomaista hoitoa täytyy sanoa!

Lopulta tuo inhottava tauti hellitti ja ehdin kuin ehdinkin nauttia pari päivää Balista ilman kuumetta ja yskää. Pidemmällä sijainneet vesiputoukset ja nähtävyydet jäivät meiltä sairasteluni takia tällä kertaa väliin, mutta ehdimme kuitenkin kierrellä lähialueen temppeleillä ja melkein parasta olikin vain mopoilu riisipeltojen keskellä kun viimein pystyin taas hengittämään kunnolla. 

 

 

 

 

Rannat Canggussa, kuten pääsääntöisesti muuallakin Balilla, ovat tummahiekkaisia ja aallokkokin usein rajua – idyllisten paratiisirantojen perässä tänne ei siis kannata lähteä. Tunnelma Balilla on kuitenkin jotenkin jännä ja ihan omanlaisensa, ja vaikka paljon puhutaan, että saari olisi turistimassojen myötä mennyt jo pilalle, olen kyllä eri mieltä. Ei Balin kauneus ole mihinkään kadonnut. Mielestäni paikka oli siistiytynytkin vuosien varrella paljon (edellisestä visiitistä oli jo useita vuosia aikaa), roskaamiseen on ilmeisesti todella ainakin yritetty puuttua. Ja varmasti Balilta löytyy vielä ihan rauhallisiakin alueita turismin ulottumattomissa jos vaan jaksaa niitä etsiä.

 

 

 

Gili Menon zeniläinen rauha

Balilta jatkoimme matkaa Lombokin vieressä sijaitseville pienille Gili-saarille, joista keskimmäisellä eli Gili Menolla sijaitsi seuraava kaunis majapaikkamme Villa Pulau Cinta. Gilit eli Gili Air, Gili Meno ja Gili Trawangan ovat keskenään hyvin erilaisia: bilesaareksikin tituleerattu Trawangan on vilkkain (ei meidän makuun), Meno hiljaisin (ihana rauha) ja Gili Air jotakin siltä väliltä (eloisa, rento ja hipsterimäinen). Kävimme kaikilla saarilla pariinkin otteeseen vaikka Menolla koko ajan asuimmekin, ja mielestäni tunnelma eri saarilla oli tosiaan ihan erilainen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Itse nautin suunnattomasti Gili Menon zeniläisestä rauhasta. Gili-saarilla ei ole moottoriajoneuvoja lainkaan, ja Gili Menolta puuttuvat tämän lisäksi kunnolliset päällystetyt tietkin lähes kokonaan. Saaren ympäri pääsee hiekkateitä ja -polkuja pitkin kulkemaan helpoiten pyörällä, eikä sen kiertäminen verkkaista tahtia kävellenkään tuntia kauempaa kestä. Muutamat hevoskärryt saarella päivystävät, ja tuntuu kuin aika olisi täällä jollakin tavalla pysähtynyt. Menolta löytyy myös Gili-saarten ylivoimaisesti upein ranta, ja jotenkin tuntui kummalliselta, ettei saarta ole vielä rakennettu täyteen resortteja kuten naapurissa Trawanganilla ja Airilla. Lopulta kuulimme paikallisilta selityksenkin: Gili Menon maiden omistuksesta on käynnissä jonkinsortin vuosikausia jatkunut kiista, eikä suurimmalle osalle saarta ole saanut tästä syystä rakentaa pitkään aikaan. Salaa toivon, että kiista jatkuu…

 

 

 

 

Suurta valinnanvaraa aktiviteettien suhteen tältä saarelta on tietysti turha odottaa, mutta itse saimme kyllä viikon verran mainiosti aikamme kulumaan snorklaamalla, merikilpikonnia bongaamalla ja kirkkaissa vesissä uiskentelemalla. Pohjoisrannan Seri Resortin yhteydessä toimii myös ihana joogastudio (tämä on muutenkin kiva resortti), ja aina voi tosiaan lähteä retkeilemään naapurisaarille jos kaipaa enemmän elämää ympärilleen; venematka Trawanganille tai Airille ei kovin montaa minuuttia kestä.

 

 

 

 

Lombok – täydellisiä paratiisirantoja ja roskakasoja

Viimeisen Indonesia-viikkomme vietimme Lombokilla, jossa majoituimme Sire Beachilla ihan Gili-saarten lähellä. Lombok on suuri saari, ja meidän kokemuksemme rajoittuukin vain tähän osaan; eri puolilta saarta löytyy kuitenkin hyvin erilaisia alueita. Sisämaassa on myös vuoristoa (tulivuori Gunung Rajani), hienoja vaellusmaastoja ja sankkaa viidakkoa, mistä saimme hieman käsitystä ajaessamme lopuksi saaren läpi lentokentälle. Itse pyörimme tällä kertaa kuitenkin tosiaan vain Lombokin koillisosassa. 

 

 

 

 

 

Lombok eroaa Balista monella tapaa: se on huomattavasti rauhallisempi, maalaismaisempi ja edelleen hyvin indonesialainen, esimerkiksi juuri Sire Beachin ympärillä tunnelma on uneliaan paikallinen, joitakin vilkkaampia kyläkeskittymiä läheltä löytyy. Lombok on harrasta muslimialuetta, eikä täällä ole vilkasta yöelämää tai ravintolakulttuuria samalla tavalla kuin Balilla. Lombokilta löytyy myös upeita täysin autioita valkohiekkaisia paratiisirantoja ja huikean kirkkaita snorklausvesiä toisin kuin Balilta. Toisaalta heti kun ajelee rannoilta hiukankaan sisämaahan päin roskien määrä ihan kaikkialla on Baliin (ja Gileihin) verrattuna tuhatkertainen, mistä olimme todella järkyttyneitä; Lombokilla ymmärsin mitä Indonesian muovijäteongelma konkreettisesti tarkoittaa. Todellisuus todellakin tulvi roskien muodossa vasten kasvoja.  Ilmeisesti rantoja siivotaan, mutta muualla roskista ei jakseta välittää.

Onneksi ainakin resortit ovat nykyään luopuneet muovipulloista, pilleistä ja muista turhista muovihärpäkkeistä, tästä hyvänä esimerkkinä Sire Beachin ihana ja ekologisuuteen todella panostava Tugu, missä itse majailimme.

 

 

 

 

 

Tätä hotellia voin suositella muutenkin todella lämpimästi, yksi erikoisimmista ja hienoimmista majoituskokemuksistamme tropiikissa ikinä. Osa resortin rakennuksista on ikivanhoja ja valtavat huvilat täynnä kummallisia eksoottisia yksityiskohtia, puutarha kukkineen ja lampineen todellinen satumaailma, ja ranta, noh, jotakuinkin täydellinen. Apinat hyppelevät puissa, ja aivan hotellin rannan tuntumasta löytyy hyviä snorklauspaikkoja.  

Kaiken kaikkiaan ja roskaisuudestakin huolimatta tykkäsimme Lombokistakin ihan hirveästi ja se oli loistava päätös Indonesian saarikierrokselle. Toivottavasti palaamme tänne vielä joskus uudestaan, vaikka sitten muovinkeräystalkoisiin.