Kioto oli jäänyt edelliseltä Japanin matkalta mieleeni seesteisenä ja idyllisenä kauneuden tyyssijana, eikä reissun jälkeen lukemani Mia Kankimäen ihana IHANA kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ollut ainakaan laimentanut näitä mielikuvia. Kyseinen matkakirjallisuuden helmi taisikin olla yhtenä virikkeenä soolomatkalleni ja päätökselleni matkustaa Japaniin uudelleen nimenomaan yksin. 

Kioto on hyvin erilainen kaupunki kuin Tokio, ja tuntuikin jättimetropolin jälkeen suorastaan leppoisan rauhalliselta puolestatoista miljoonasta asukkaastaan huolimatta. Japanin pääkaupungin virkaa lähes tuhat vuotta toimittanut mahdollisesti maan suosituin turistikohde kätkee sisäänsä lukuisia Unescon maailmanperintökohteita ja on kuuluisa erityisesti temppeleistään. Kiotosta puuttuvat korkeat rakennukset kokonaan (pilvenpiirtäjien rakentaminen on täällä kielletty), ja toisen maailmansodan pommituksilta säästyneitä perinteisiä puutalokortteleita todella halutaan suojella.

Kioto edustaakin ehkä monelle juuri sitä ikonisinta mielikuvaa vanhasta Japanista: perinteistä arkkitehtuuria, keväistä kirsikankukkamerta ja suorastaan epätodellisen kauniita temppelialueita. Ja kyllä se tätä kaikkea onkin.

 

 

 

 

Itselleni muodostui tällä kertaa kuitenkin jopa temppeleitä ja kirsikankukkia (kukinta oli viime viikon alussa suurimmaksi osaksi vasta aluillaan) voimakkaammaksi esteettiseksi elämykseksi kaduilla näkyvien kimonoiden määrä, ja etenkin Gionin alueella, jossa onnekseni majoituin keskellä suurinta kansallisasujen juhlaa. En ollut osannut moista odottaa, ja ehkä tästäkin syystä kimonoiden tulva yllätti ja ihastutti vielä entistäkin enemmän.

 

 

 

 

 

Gion tunnetaan erityisesti satoja vuosia vanhana geisha -alueena, ja sen syrjäisillä hiljaisemmilla kujilla voi edelleen onnistua näkemään aitoja geishoja ja maikoja, geishaoppilaita. Geishojen ja maikojen asut, kampaukset ja meikit eroavat jonkin verran toisistaan, mutta kaltaiseni maallikon on tietysti vaikea näitä erottaa. Geishojen bongaaminen kaduilla on muutenkin haastavaa – nämä tarunomaiset mystiset kaunottaret varjelevat yksityisyyttään tarkasti ja välttävät vilkkaita alueita Gionissa. 

 

 

 

 

Kiotossa ollessani onnistuin EHKÄ näkemään iltamyöhään hämärällä sivukujalla kahden geishan seuralaisineen pujahtavan verhoilla peitetystä oviaukosta yksityiseen teehuoneeseen, mutta varma en voi tästä olla. Maikoja kaduilla sen sijaan näkyi jonkin verran.

Toisena Kioto -päivänäni törmäsin myös odottavan näköisenä pönöttävään väkijoukkoon erään puutalon oviaukon edessä keskellä Gionia, ja kun tiedustelin syytä paikoilleen jähmettyneeseen tungokseen, kuulin sisällä rakennuksessa olevien geishojen EHKÄ näyttäytyvän ovella jossakin kohtaa. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut olevan varma tulisiko näin tapahtumaan saati koska, ja lopulta eli n. puolen tunnin patsastelun jälkeen päätinkin vähän tylsästi jatkaa matkaani.

Toivottavasti kärsivällisempien odotus kuitenkin palkittiin, ja täysasemissa odottavat kamerat ja kännykät pääsivät tositoimiin. 

 

 

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistani Kiotossa viime viikolla oli myös perinteinen japanilainen hääseremonia aivan ryokanini eli majapaikkani vieressä sijaitsevalla temppelillä. 

Olin lähtenyt liikkeelle jo aamuvarhaisella, aurinko paistoi ihanasti, ja kuljeskeltuani hetken pitkin lähikortteleita ja kanavanvarsia kukkivia puita etsiskellen päädyin takaisin Gionin temppeleille. Yhtäkkiä paikalle paukautti iso juhlaseurue, ja perinteisiin hääasuihin ja muihin tamineisiin sonnustautuneet henkilöt aloittivat suoraan silmieni alla viehättävän näytelmän. 

Vilkuilin siinä hämmentyneenä ja hiukan nolona ympärilleni; onkohan aivan sopivaa, että tuiki tuntematon pipopäinen länsimaalainen turisti tässä noin vain todistaa näin intiimiä tapahtumaa. Koitin varovasti tiedustella asiaa vieressäni seisovalta juhla-asuiselta herralta, joka kuitenkin vain nyökytteli ystävällisesti hymyillen.

Rohkenin siis muutaman kuvan upeasta seremoniasta räpsäistä.

 

 

 

 

Kioton nähtävyyksistä, majoittumisesta ja liikennesioista

 

Kiotossa riittää näkemistä ja tekemistä vaikka kuinka, ja kaupungissa voisi helposti viettää aikaa viikkotolkulla. Itselläni oli aikaa tällä kertaa kuitenkin vain hassut pari päivää, joten keskityin enemmän fiilistelemään ikivanhan keisarillisen kaupungin omintakeista estetiikkaa ja tunnelmaa. Muutamalla isommalla temppelillä sentään ehdin käydä, ja hengästyttävän upeitahan ne olivat; erityisesti aina yhtä vaikuttava Kinkaku-ji (Kultainen Paviljonki), jonka kuvajainen heijastuu temppeliä ympäröivään lampeen maagisella tavalla, sekä Fushimi Inari-Taishan tuhannet oranssit portit ja rakennukset.

Temppeleitä on Kiotossa niin paljon, että pikavisiitille kaupunkiin saapuvaa määrä saattaa hiukan hirvittää – turha siis mielestäni ottaa näistä stressiä, vaan keskittyä nauttimaan siitä määrästä minkä muutamassa päivässä kykenee sulattamaan.

Huom! Isojen temppeleiden sisäänpääsymaksut pystyy maksamaan vain käteisellä, varaudu siis tähän. Itselläni ei ollut Kiotossa käteistä, enkä saanut sitä mistään nostettuakaan, ja isommat temppelivierailut olisivatkin jääneet väliin ilman ihanan ryokanini henkilökunnan ymmärtäväisyyttä. Sain ryokanista nimittäin lainattua käteistä, joka sitten veloitettiin kortiltani, vaikka oikeastaan tämä ei olisi kuulemma ollut ihan sallittua. (Älkää ilmiantako!)

 

 

Suosituimpia nähtävyyksiä Kiotossa on myös Nishiki Market, valtava torialue, jolta löytyy hillitön määrä paitsi erilaisia autenttisia ruokakojuja ja -putiikkeja myös totta puhuen kaikenlaista turistikrääsää. Täällä on kuitenkin ihan hauska vaellella ja ihmetellä japanilaisia ruokaerikoisuuksia, maistellakin siellä täällä jotakin jos uskaltaa.

Itse jäin tällä kertaa (Japanissa ylipäätään) täysin koukkuun erilaisiin matcha -asioihin eli vihreän teejauheen ympärille kehitettyihin herkkuihin kuten matcha-pehmikseen ja -espressoon. Samettiset vihreät pallerot (enemmän makea kuin suolainen), joiden nimeä en koskaan tullut selvittäneeksi olivat ihania myös. Oi NAM.

 

 

 

 

Jos haluaa majoittua maassa maan tavalla, kannattaa Kiotossa(kin) yöpyä ryokanissa eli perinteisessä japanilaisessa majatalossa. Ryokanissa pääsee pukeutumaan yukataniin, nukkumaan futon-patjalla tatamien peittämällä lattialla ja rauhoittumaan puutarhassa ja perinteisessä kylvyssä. Sisustus on pelkistetty, huoneesta löytyy kenties ikebana, ja ateriat ovat juuri niin japanilaisia kuin vain voi ikinä kuvitella.

Omaksi yösijakseni sattuman kautta valikoitunut Gion Hatanaka oli kaikkea tätä plus vielä  vähän enemmän, eikä sijaintikaan enää parempi olisi voinut olla. Lämmin suositus Kiotoon matkaaville!

 

 

 

 

 

Kiotoon on helppo matkustaa Tokiosta esim. shinkansen -luotijunalla, matka kestää n. 2,5 h ja junia lähtee Tokyo Stationilta sekä myös Kioton päästä Tokion suuntaan puolen tunnin välein. Kannattaa hankkia etukäteen jo Suomesta Japan Rail Pass, joka käy myös Tokion keskustaa kiertävissä junissa (ei tosin metrolinjoilla) ja on edullisempi vaihtoehto kuin edestakainen lippu shinkanseniin paikan päältä ostettuna. Junat ovat paitsi luodinnopeita, myös häikäisevän puhtaita, mukavia ja aina ajallaan. En ole varmaan ikinä nauttinut junamatkasta niin paljon kuin tällä reissulla aurinkoisena sunnuntai-aamuna Tokiosta Kiotoon shinkasenin kyydissä kiitäessäni: ohi suhahtavia maisemia ja kaupunkeja oli hauska katsella, Fuji-vuorikin näyttäytyi koko komeudessaan ja evääksi asemalta ostamani bento-laatikon herkut maistuivat taivaallisen hyviltä.

Kiotossa liikkuminen on varsin helppoa: tarjolla on busseja (jotka ovat kylläkin aika hitaita ja ruuhkaisia), metro (joka tosin toimii aika rajatulla alueella), taksit ja polkupyörä. Itse suosin ja myös suosittelen pyöräilyä ainakin kantakaupungin alueella; pyörän vuokraaminen ja pyöräily on tehty Kiotossa todella helpoksi, ja matkan varrella voi bongailla vaikka mitä jännittävyyksiä ja pysähdellä sinne minne haluaa.

Japanilaiset näyttivät suosivan myös perinteisiä kärrytakseja, joiden ”kuskit” kieltämättä tarjoavat myös ihan omanlaistansa silmänruokaa, hih.