Saattaapi olla, että olen hiukan hurahtanut safareihin. Pelkästään viimeisen viiden vuoden aikana olen ehtinyt vetäistä useammankin safarireissun itäisessä ja eteläisessä Afrikassa. Näistä viimeiset kaksi Keniassa, mistä safarointihistoriani 33 vuotta sitten myös alkoi.

Viikko sitten ihmettelimme savanneja ja villieläimiä teini-ikäisten lasteni kanssa Tsavossa. Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten seikkailin yksikseni Masai Maran huikeissa maisemissa.

Kummatkin safarikokemukset Keniassa olivat jälleen kerran upeita elämyksiä, mutta erosivat toisistaan monessakin mielessä.

 

 

 

 

Masai Mara

 

Tällä hetkellä huljuttelen jo varpaitani ihan vaan omassa (ei kovinkaan kummoisessa) seurassani Sansibarin turkooseissa vesissä, mutta Tansaniaa edeltävät kolme viikkoa olemme tosiaan viettäneet jälkikasvuni kanssa Kenian puolella. Edellisen kerran reissasin täälläpäin maailmaa kevättalvella 2021, jolloin osana muutenkin aika eksklusiivista matkaani pääsin kokemaan Livingstonen organisoiman viiden päivän ja neljän yön privaattisafarin Masai Marassa.

Livingstone on tunnettu korkeatasoisista palveluistaan ja hotelleistaan, ja kyllähän tuo omakin Masai Maran retkeni aikamoinen luksussafari oli.

Lensin Maraan päiväntasaajan laajimpien savannien ytimeen Angama Maran airstripille pikkiriikkisellä privaatti-Cessnalla. Täällä ei tosiaan ole minkäänlaisia rakennuksia tai muuta sellaista, ”kiitorata” on ihan vaan hiekkatie keskellä ei mitään.

 

 

 

Airstripilla minua vastassa oli noin 20 kirahvia, vimpan päälle kiillotettu valtava 4×4 jeeppi ja aivan ihana opas Anne, josta seuraavien päivien aikana tuli ystäväni.

Kaikki game drivet eli safariajelut teimme tällä samaisella jeepin järkäleellä, joka Annen uskomattoman varmalla ohjauksella vyöryi kaatumatta joenuomien ja vaikka minkälaisten monttujen yli.

Masai Marassa pääsee tosiaan ajamaan ihan maastossakin ja melkein missä vaan, toisin kuin esimerkiksi Tsavossa, missä autojen pitää pysytellä punahiekkaisilla teillä.

Masai Maran safarilla majoituin kaksi yötä Bateleur Campissa ja toiset kaksi Angama Marassa – viiden tähden lodgeja kumpikin. Jälkimmäinen on rakennettu The Great Rift Valleyn korkeimman kukkulan huipulle, ja näköalat lodgesta alas villieläinten asuttamaan laaksoon ovat henkeäsalpaavan upeat.

 

 

 

 

 

 

Safariajeluihin Masai Marassa sisältyi paitsi ylipäätään täysihoito, myös aamiainen tai lounas savannilla. Oppaani Anne etsi meille turvallisen paikan, viritimme  kenttätuolit ja katoimme pöydän sekä söimme ateriat yhdessä. Nämä hetket ovat jääneet mieleeni erityisen ihanina.  Jotenkin oli ihan supersiistiä, että oppaani oli about itseni ikäinen (eli nuori, heh) nainen, kaikilla muilla safareilla kohdalleni on aina osunut miesopas. Tosin tämäkin taisi olla Livingstonen suunnittelema yksityiskohta eikä silkkaa sattumaa.

Anne oli myös sattumoisin maasai ja kotoisin The Great Rift Valleysta. Yhtenä päivänä pääsinkin yllättäen vierailemaan paikallisessa maasai-kylässä ”ohi ajaessamme”. Pääsin tapaamaan Annen äitiä ja muita sukulaisia, ja vaikka yhteistä kieltä ei ollut, tunsin oloni luontevaksi ja tervetulleeksi. Kylässä ei sopinut kuvata, mutta emännästäni eli Annen äidistä sain kuin sainkin yhden kuvan räpsäistä.

Olen vieraillut maasai-kylässä joskus aiemminkin Tansanian Mwibassa, mutta tuo visiitti oli järjestetty ja tuntui jotenkin kiusalliselta. Tällainen spontaani tutustuminen maasai-kulttuuriin aidosti sisäpiiriiläisen kutsumana oli sen sijaan huippujuttu.

 

 

 

 

Luonto Masai Marassa on mielestäni Afrikankin mittapuulla aivan omaa luokkaansa. Maiseman avaruus on jotain ihan käsittämätöntä. Savannit todella jatkuvat kirjaimellisesti silmänkantamattomiin.

Eläimiä näkee paljon (varsinkin leijonia), safariautoja vähän. Tilaa on riittävästi kaikille, ainakin tuolla päin missä itse liikuin. Missään ei näkynyt safariautojen muodostamia jonoja. Helmikuussa maasto oli vihreää ja ruoho pitkää, eli sateitakin oli saatu toisin kuin tänä vuonna Tsavossa, missä maisema muistutti paikoitellen aavikkoa tai punaista Marsin pintaa ja eläinparat olivat hurjan janoisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Masai Mara on muuten myös ainoa paikka Afrikassa, missä itse olen viime vuosina nähnyt sarvikuonoja. Tsavossakin niitä oli vielä 30 vuotta sitten, mutta valitettavasti ei enää. Myös gepardipesueen seuraaminen lähietäisyydeltä oli itselleni erityinen kokemus tuolla safarilla.

Kiiltävin kirsikka tämän safarikakun päällä oli kuitenkin ehkä kuumailmapallolento savannien yllä auringon noustessa. Valo maiseman taustalla oli jotain aivan maagista, ja eläinten seuraaminen hiljalleen eteenpäin lipuvassa pallossa ihokarvat pystyyn nostattava elämys.

Jos joskus haluat kokea jotakin erityistä Afrikan suurilla savanneilla, koe tämä.

Hintalappu tämäntyyppiselle safarille on tietysti aivan järkyttävä, kuudentuhannen euron luokkaa.

 

 

Tsavo West & Tsavo East

 

Safarin ei kuitenkaan tarvitse maksaa maltaita ollakseen ikimuistoinen.

Viikon takainen retkemme Tsavon luonnonpuistoihin maksoi neljältä hengeltä (minä plus kolme teiniä) yhteensä 1650 dollaria ja oli mielestäni lähestulkoon yhtä hieno kokemus kuin luksussafarini Masai Marassa. Ehkä vähän eri syistä johtuen, mutta kuitenkin.

Tällä kertaa matkasimme savanneille maanteitse eli Bushdwellers-nimisen safarifirman jeepillä. Varasin reissun suoraan Kenian etelärannikon Ukundasta, joka oli viime viikkojen pääasiallinen tukikohtamme. Diani Beachilla toimii useampiakin safarijärjestäjä, ja itse päädyin tähän firmaan majapaikkamme isännän suosituksesta.

Jeepin kyytiin olisi mahtunut kuusi henkeä, mutta koska muita asiakkaita ei meidän buukkaamille päiville ollut ilmaantunut, saimme jälleen yksityisauton ja oppaan (oikein hauska heppu nimeltä Charles) omaan käyttöömme. Vietimme Tsavossa kaksi yötä ja kolme päivää, mikä oli ihan riittävä aika tässä kohtaa.

Safarointi on aika intensiivistä ja tietyllä tavalla raskastakin hommaa, ja ajattelin että nuorisolla ei ehkä olisi paukut riittäneet useamman päivän safariin. Aamun game driveille herätään ennen auringonnousua, ohjelma on todella tiivistahtinen ja eläinten tiirailusta päiväkaupalla putkeen voi helposti tulla eräänlainen aistiähky.

 

 

 

Ajomatka Tsavoon kesti viitisen tuntia, mutta koska lähdimme matkaan Ukundasta jo viiden aikaan aamulla, pääsimme ensimmäiselle game drivelle Tsavo Westissä jo samana aamupäivänä.

Tsavo jakautuu tosiaan kahteen alueeseen eli Tsavo Westiin ja Tsavo Eastiin. Yleensä eläimiä on kuulemma enemmän Eastin puolella, mutta meillä oli kyllä tällä kertaa parempi tuuri Westissä.

Eläimiä oli Tsavossa siellä missä oli vähänkään vettä saatavilla, ja lodgemme Salt Lick ja Taita Hills sijaitsivat kumpikin suurehkon juomalammen vieressä.

Varsinkin Salt Lick Lodge oli jotenkin ihan käsittämättömän erikoinen ja huikea paikka, itseasiassa upeimpia lodgeja, missä olen safareilla ikinä yöpynyt. Ei millään lailla luksus varsinaisesti (oikein mukava kuitenkin), mutta täällä ollaan kirjaimellisesti eläinten ympäröimänä.

Illalla emme olisi malttaneet mennä nukkumaan kun pylväiden päälle rakennetun mökkimme ympärillä parveili arviolta 80 norsua. Äänimaailma muistutti Jurassic Parkia, ja tämän lähemmäs näitä valtavia otuksia on ehkä tavallisen pulliaisen hyvin vaikea päästä. Lämmin suositus tälle paikalle siis!

 

 

 

 

Taita Hillsissä taas jotenkin liikutuin syvästi kun tajusin, että olen ollut kyseisessä paikassa 33 vuotta sitten oikeasti aika pikkutyttönä nyt jo edesmenneiden vanhempieni kanssa. Heiltä olen myös perinyt rakkauteni Afrikkaan, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Kuten edellä totesin, maisemat Tsavossa muistuttivat kuivuuden takia tällä kertaa pahimmillaan aavikkoa tai Marsin pintaa. Oppaamme Charles sanoi, ettei ole vastaavaa ennen nähnyt. Enkä kyllä minäkään. Valitettavasti myös kuivuuden näännyttämien buffaloiden luurankoja näkyi aika paljon.

 

 

Maaperä Tsavossa on erikoista punaista hiekkaa ja eläimet tomusta johtuen välillä vähän erikoisen värisiä. Toisaalta punaisuus muodostaa hienon kontrastin apinanleipäpuille ja akaasioille sekä Tsavon laaksoja reunustaville onneksi edelleen suhteellisen vihreille kukkuloille.

Kirahveja täällä oli nyt kuitenkin valitettavan vähän, koska niiden mutustamat (ja kirahvit syövät muuten PALJON) vihreät lehdet olivat vähissä. Vehreämpää pusikkoa ja pidempää heinää löytyi Tsavossa oikeastaan vain Tsavo Westin läpi kulkevan joenuoman ympäriltä – tosin vettä ei joessakaan tällä hetkellä virrannut lainkaan.

Tsavossa pääsimme kuitenkin näkemään leijonia lähietäisyydeltä, valtavasti norsuja ja puhveleita, paviaaneja, upeita säihkyvän sinisiä savanneille tyypillisiä lintuja sekä tietysti seeproja.

Kaiken kaikkiaan tämäkin safari oli ihana kokemus, mihin kyllä kieltämättä vaikutti ehkä ennen kaikkea lodgemme ja seurani erityisyys.

 

 

 

 

 

 

 

Oletko ollut safarilla jossain päin maailmaa? Missä olet itse kokenut hienoimmat hetket villieläinten kanssa?

Lisää safarijuttujani Afrikasta löydät täältä.

Ja jos todella erilainen safarikokemus kiinnostelee, käy ihmeessä lukemassa myös kirjoitukseni unohtumattomista hetkistä Zimbabwen Kariba-järvellä Seikkailijattarissa.