Herään varhain tammikuisena maanantaiaamuna Piazza San Marcon kampaniilin kellojen kuminaan. Raotan huoneeni paksuja samettiverhoja ja näen Canal Granden aamuhärässä rauhallisesti liplattavien laineiden välkkeen. Suoraan ikkunan alapuolella kelluu gondoleja, ja viereisen ikivanhan pikkuruisen sillan kaiteella nuokkuu pari pulua. Mitä ihmettä, taidan olla Venetsiassa?! Miten tässä nyt näin kävi?

 

 

 

 

Tukholman sijasta Venetsiaan

Alunperin tarkoituksenamme oli suunnata poikieni kanssa talviselle viikonloppuretkelle naapurimaamme pääkaupunkiin Tukholmaan ja kovasti tätä minimatkaa jo odotimmekin. 

Koska emme oikein ole risteilyihmisiä ja toisaalta myös aikaa säästääkseni ajattelin, että kätevintä olisi lentää Tukholmaan suoraan kotikaupungistamme Turusta. Lentoajatkin olivat siinä mielessä optimaaliset, että olisimme Tukholmassa jo aikaisin lauantaiaamuna ja kotiin ehtisimme vielä sunnuntai-illaksi. Ja kun tämän vaihtoehdon hintakaan ei päätä huimannut (varsinkin kun laivallahan rahaa saa helposti kulumaan ruokaan, juomaan ja kaiken maailman turhuuksiin),  varasin siis meille lennot tammikuun viimeiselle viikonlopulle.

Aikaisin lauantaiaamuna herätyskellon soidessa puhelimeni näytölle oli kuitenkin ilmestynyt viesti: aamulentonne on peruttu miehistövajeen vuoksi, ja teidät on siirretty Helsinkiin iltapäivällä lähtevään koneeseen. Sieltä sitten jatkolennolla Tukholmaan. No voi höh. Perilläoloaikamme Ruotsin puolella lyhentyisi merkittävästi, ja tästä johtuen päätimmekin palata kotiin vasta maanantaiaamuna laivalla. Näin ehtisimme sentään koko sunnuntain kierrellä kaupungissa suunnittelemissamme kohteissa. 

Vaan kuinkas sitten kävikään: Helsinkiin laskeuduttuamme saimme kuulla myös jatkolennon peruuntuneen, ja vieläpä samasta syystä (voiko näin huono tuuri olla?!) – seuraava mahdollinen yhteys Tukholmaan olisi ollut vasta todella myöhään illalla. Itse olisin varmaan tuohon koneeseen vielä hypännytkin, mutta tässä kohtaa rakkaalla aviomiehelläni meni hermo, ja niinpä sitten jäimmekin yöksi Helsinkiin ja päätimme yrittää Tukholmaan pääsyä uudelleen joskus toiste. 

Onneksi olimme varanneet lennot ja hotelliyön Tukholmassa Amexin kautta, ja koska kuulumme American Expressin platinum-ohjelmaan (tätä voin lämpimästi suositella kaikille paljon matkustaville, ohjelman edut ovat ihan mielettömät!) saimme peruuntuneista lennoista saman tien yhdellä puhelinsoitolla lupauksen korvauksista, ja lisäksi vielä kompensaationa hotelliyön Helsingissä alennettuun hintaan. Platinum-ohjelman etuihin kuuluu vieläpä hotellihuoneen upgreidaus aina kun siihen on varaustilanteen puolesta mahdollisuus, ja näin löysimmekin itsemme yhtäkkiä viettämästä lauantai-iltaa hotelli Kämpin The Paasikivi Suitessa. Ei aivan huono vaihtoehto tämäkään loppujen lopuksi. 😀

 

 

Itseäni jäi viikonloppuretken peruuntuminen kuitenkin vähän harmittamaan, olihan meillä laukut pakattuina ja olin jo ehtinyt fiilistellä erilaisia ihania valokuvauslokaatioitakin. Tulinkin siinä sitten harmituspäissäni kysäisseeksi perheenjäseniltäni josko voisin lähteä vaikka ihan itsekseni korvaavalle parin päivän kuvaus- ja taidemuseoreissulle johonkin muuhun Euroopan kaupunkiin. Vastaus oli myöntävä, joten tuumasta toimeen eli uutta kohdetta miettimään.

Italia oli kutitellut mielessäni jo pitkään, ja lentovaihtoehtoja tutkailtuani, sekä pienen sosiaalisessa mediassa tekemäni gallupin innoittamana (kiitos vaan kaikille osallistujille) päädyin lopulta buukkaamaan itselleni seuraavaksi päiväksi lennot Venetsiaan. Tämä vaihtoehto kiinnosti siinäkin mielessä, että edellisestä vierailustani kanavien, siltojen ja palatsien kaupunkiin oli jo ikuisuus, vaikka monessa muussa Italian kohteessa olemmekin viime vuosina perheen ja ystävien kanssa lomailleet. 

Alla viisi (+1) syytä, miksi lopulta rakastuin talviseen Venetsiaan korviani myöten.

 

 

 

1. Ihanan rauhallinen off-season

Venetsiahan nyt ei ole mikään perinteinen talvimatkakohde, mutta kiehtova, omalaatuinen ja järjettömän kaunis kaupunki ikuisesti yhtä kaikki. Omasta mielestäni talven kalpea valo ja vuoden ehdottomasti hiljaisin vierailuajankohta vielä oikein korosti kaupungin mystistä lumoa. 

Venetsia on Italian ja koko Euroopan suosituimpia turistikohteita, jossa vierailee vuosittain pitkälti toistakymmentä miljoonaa matkailijaa eli moninkertainen määrä kaupungin asukaslukuun verrattuna. Varsinkin keväästä syksyyn tungos kaupungin kapeilla kujilla, silloilla ja aukioilla onkin melkoinen: itsellenikin oli jäänyt mieleen vahvat mielikuvat ruuhkista kanavilla ja jonoista museoiden ja palatsien ulkopuolella. 

Hämmästykseni olikin melkoinen, kun sunnuntai-iltana puoli yhdeksän aikaan sain kävellä ikonisella Piazza San Marcolla lähestulkoon ypöyksin. Liekö sitten pieni sade vai mikä ollut syynä, mutta paikalla ei näkynyt edes niitä kuuluisia puluja. Minua näky melkein nauratti. 

Saman huomasi muuallakin kaupungissa, tungosta tai jonoja ei ollut missään, ja nautinkin suunnattomasti vaeltelusta ikivanhoilla hiirenhiljaisilla kujilla ja peilityynten kanavien varsilla. Venetsiassahan ei siis autoja tai muitakaan moottoriajoneuvoja ole lainkaan, ja näin off season -aikana veneliikennekin on huomattavan rauhallista: monet veneet nököttävät talviaikaan kanavien varrella parkissa pressuilla peitettynä. Venetsiasta saakin tähän aikaan vuodesta varmasti ihan eri käsityksen kuin kuumimpana turistisesonkina. Välillä tuntui siltä kuin koko kaupunki olisi ollut talviunilla. Miten hurmaavaa!

 

 

 

 

 

2. Loputon taidetarjonta

Ensimmäisen kokonaisen Venetsia-päiväni vietin pitkälti haahuilemalla (ja pari kertaa eksymällä) sokkeloisen kaupungin kujilla ja etsiskelemällä parhaita taidemuseoita. Taidetarjonta Venetsiassa on valtava, täältä löytyy varmasti jokaiselle jotakin: antiikkia, modernia ja kaikkea siltä väliltä, eikä Muranon lasitaidettakaan oikein voi välttää. Omalle listalleni valikoitui pieni mutta sitäkin hienompi Guggenheim-museo,  Museo Fortuny, Fondazione Prada ja klassinen iso taidemuseo Gallerie Dell’Accademia. Myös museoissa vuoden hiljaisin ajankohta näkyi selvästi: jonoja ei ollut lainkaan ja sainkin ihailla Tintorettoja ja Mondrianeja ruhtinaallisessa rauhassa. Guggenheim-museossa on muuten aivan ihana museoravintola, jossa söin lounaaksi tämän reissun parasta risottoa. 

Venetsiassa ei kyllä taiteesta nauttiakseen tarvitse välttämättä mennä mihinkään varsinaiseen taidemuseoon; kauneutta voi aistia  ja kulttuuria imeä itseensä kaikkialla. 

 

 

 

 

3. Överit barokkipalatsit

Venetsia ei ole viimeisten vuosisatojen aikana muuttunut paljoakaan, ja sen kanavien varsilta löytyy toinen toistaan upeampia, romanttisesti ränsistyneitä ja hiukan synkkiäkin palazzoja. Monet näistä aikoinaan Venetsiaa hallinneiden aatelissukujen rakennuttamista palatseista on muutettu asunnoiksi tai hotelleiksi, näin myös Hotel Baglioni, missä itse majailin. Vanhojen palatsihotellien tyyli on armottoman pompöösi, ja välillä oli pakko vähän pyöritellä silmiään kaiken sen antiikkisen överiyden keskellä. Hieno ja hauska kokemus joka tapauksessa, vaikka kaikille sohville ei hotellissa ollutkaan lupa istua, ja aluksi rakennuksen valtavilla autioilla käytävillä harhaillessa tuntui kuin olisi ollut Hohto-elokuvassa. Palvelu oli kuitenkin palatsiin sopivasti kuninkaallisen huomioivaa ja aamiainenkin italialaiseksi oikein monipuolinen.

 

 

 

 

4. Hurmaava Buranon saari

Toisena Venetsia-päivänäni paistoi ihanasti aurinko, ja aamiaisen jälkeen päätin lähteä tutkimaan Venetsian laguunissa sijaitsevaa, värikkäistä taloistaan ja pitsistään kuuluisaa Buranon saarta. Muita Venetsiaan kuuluvia lähisaaria ovat kesäaikaan suosittu rantailukohde Lido ja lasisaari Murano, mutta ystävältäni kuulin Buranon olevan näistä kaunein: sinne siis. 

Buranolle pääsee San Marcolta vaporettolla eli vesibussilla nro 12, joka lähtee San Zaccarian pysäkiltä läheltä Piazza San Marcoa 20 minuutin – puolen tunnin välein. Vaporetto kulkee Buranolle Muranon kautta, joten aikaa lauttamatkaan kuluu tunnin verran. Mutta mikäs siinä, aurinkoisella kelillä matka on oikein mukava. Saarten väliä, sekä muuten myös keskustasta suoraan lentokentälle pääsee kulkemaan myös vesitakseilla, mutta hinta on vaporettoihin verrattuna moninkertainen: vesibussi maksaa 7,50€/suunta, taksikyyti 130€.

Burano on livenä juuri niin karkinvärinen kuin kuvissa, ja fiilis on jotenkin ihan eri kuin Venetsian pääsaarilla, vaikka kanaaleja ja siltoja löytyy täältäkin. Buranolla asuu paljon ”oikeita” kalastajia, ja täällä voikin herkutella ihanilla tuoreilla merenelävillä huomattavasti edullisemmin kuin vaikkapa San Marcolla. Saarella on myös paljon perinteistä pitsiä myyviä söpöjä putiikkeja, joista yhdessäkään en totta puhuen kyllä käynyt sisällä asti. Pitsin merkitystä saaren vuosisatoja vanhana elinkeinona ei voi kuitenkaan olla huomaamatta.

 

 

5. Cicchettit ja Veneton viinit

Mitä olisikaan Venetsian visiitti ilman cicchetteja? Nämä pienet suolaiset suupalat ovat vähän kuin tapaksia ja kuitenkin eri asia kuin antipastit. Cicchetteja on tarjolla erityisesti viinibaareissa eli bacaroissa, joissa voi nähdä paikallisia hörppimässä viiniä jo aamupäivällä – tämä on kuulemma Venetsiassa ihan normaalia. Onneksi samasta setistä voi nauttia myös illemmalla. 

Cicchetteja löytyy monessa eri muodossa: viinibaarien vitriineistä voi valikoida itselleen sopivan satsin mm. pieniä leipäsiä erilaisilla täytteillä, meheviä kalapullia ja paahdettua munakoisoa ricottajuustolla. Seuraksi lasillinen jotakin Veneton alueen laatuviiniä ja mamma mia: olet hurmioitunut! Cicchettit ovat paitsi herkullisia,  myös erittäin edullisia ainakin viinibaareissa nautittuna, tosin varmaan näitäkin löytyy Venetsiassa myös kalliimman hintaluokan osterioissa niin kuin kaikkea muutakin. Pizzaa en kyllä suosittele Venetsiassa ensimmäisenä vaihtoehtona harkitsemaan, yhden vaisuhkoksi jääneen lätyn vetäisin (puoliksi), eikä se todellakaan yltänyt Italiassa nautittujen kärkikastiin. 

Hyviä vinkkejä cicchettien metsästykseen löytyy muuten Tasty Travellisimo -blogin muutaman kuukauden takaisesta postauksesta, kannattaa ehdottomasti lukea tämä jos on Venetsiaan menossa ja cicchettit kiinnostelee. Itselleni ainakin oli tästä kirjoituksesta paljon iloa.

Ja kun kerran tammikuussa tällaiseenkin on mahdollisuus: tottakai yhdet terassi-proseccot on ihan rauhassa Piazza San Marcon terassilla nautittava, Italiassahan tässä ollaan! 😉

 

 

+ 1

Tästä reissusta tuli siis yllättäen vuoden ensimmäinen soolomatkani, ja siihen talven herkkä valo ja poikkeuksellinen rauha Venetsiassa sopi täydellisesti. Oli ihanaa olla hetki yksin jossakin ihan muualla kuin kotona – omissa ajatuksissa, katsella ikään kuin vähän ulkopuolelta muita ihmisiä ja olla aivan hiljaa.

Viimeisen illan yksinäisellä ravintolaillallisellani aloinkin sitten jo yhtäkkiä kovasti kaivata kotiin ja juttuseuraa; eiköhän se ollut merkki siitä, että kolme päivää talvisessa Venetsiassa oli tähän kohtaan juurikin abbastanza.