Jo lentokoneessa matkalla Miamista Kingstoniin kiinnitän väkisinkin huomiota monen kanssamatkustajan näyttävään hiuskuontaloon. Monenmoista lettiä, rastaa, lisäkettä ja värien kirjoa löytyy niin naisten kuin miestenkin päistä. Poikani silmäilee juomaa tilatessaan hämmentyneenä lentoemännän neljän sentin pituisia timantein koristeltuja tekokynsiä, ja mojovat ovat myös jamaikattaren silmäripset. Tämä on hyvää esimakua tulevaan – mitä tyyliseikkoihin tulee, Jamaikalla minimalismi ei missään nimessä ole valttia. Miten viihdyttävää ja virkistävää tällaiselle kaikenlaista huomion herrättämistä vierastavalle häveliäälle suomalaiselle!

 

Jamaika oli valikoitunut ensimmäiseksi kohteeksemme joulu-tammikuisella Karibian ja Väli-Amerikan kierroksellamme vähän sattumaltakin, enkä oikeastaan oikein tiennyt mitä siltä etukäteen olisin odottanut. Laskeuduimme Kingstoniin uudenvuodenaattona viiden leppoisan Floridassa vietetyn lomanaloituspäivän jälkeen, ja lentokentällä vastassa ollut trooppisen lämmin ja kostea ilma sekä tuloaulan kaiuttimista raikaavat reggaerytmit ainakin vastasivat hyvin mielikuvia. Tulevan viikon aikana Jamaika onnistui kuitenkin myös yllättämään monin tavoin, ja itseasiassa pelkästään positiivisesti. 

 

 

 

 

Jamaika on paljon muutakin kuin risteilysatamat

Monet piipahtavat Jamaikalla pikaisesti Karibian risteilyn yhteydessä ja näkevät kauniista ja vehreästä saaresta valitettavasti vain sen turistisimman siivun Montego Bayn tai Ocho Rioksen risteilysatamissa.

Me halusimme kiertää risteilysatamat kaukaa, ja päädyimme majailemaan ensin Negril Cliffsin alueelle Jamaikan luoteisrannikolle, mistä siirryimme loppupäiviksi ainakin amerikkalaisten keskuudessa jonkinlaista kulttimainetta nauttivaan tyrmäävän upeaan Round Hilliin. Liikuimme koko viikon ajan saarella omalla vuokra-autolla, mikä osoittautui erinomaisen käteväksi tavaksi nähdä Jamaikan hienoa luontoa ja paikallista elämää. Viikon aikana ajokilometrejä kertyikin yhteensä yli 500. 

 

 

 

 

Vähän ihmettelen, miksi monet tyytyvät viettämään aikaa saarella vain resorttien tarkasti vartioitujen muurien sisäpuolella. Ehkä pelottelut Jamaikan vaarallisuudesta ja liikenteen kaoottisuudesta ovat tehneet tehtävänsä. Tässä kohtaa en voi olla korostamatta miten vääriksi tällaiset mielikuvat meidän vierailumme aikana osoittautuivat; tiet ovat Jamaikalla todella hyvässä kunnossa, eikä liikenteen kanssa ollut muutenkaan minkäänlaisia ongelmia. Ratin sijaitseminen ”väärällä” puolella (Jamaikalla on vasemmanpuoleinen liikenne) voi tietysti aiheuttaa tottumattomalle omat haasteensa, mutta verrattuna vaikka Mauritiuksen tai Seychellien oikeasti hiuksia nostattaneen vauhdikkaaseen liikennekulttuuriin meno maanteillä ja taajamissa oli omasta mielestäni suorastaan leppoisaa. 

Emme myöskään missään vaiheessa kokeneet oloamme millään lailla uhatuksi tai epämukavaksi pikkukaupungeissa ja rannoilla pyöriessämme, jopa pahamaineinen pääkaupunki Kingston vaikutti huomattavasti mielikuviani kesymmältä. Toki en sen syrjäkujille pimeällä lähtisi hortoilemaan, ja joissakin kadunkulmissa kieltämättä notkui erittäin epämääräisen oloista jengiä, mutta ei kaupunki nyt mikään hornanpesä ainakaan päiväsaikaan liikkuessa ollut.

Olin myös etukäteen lukenut juttuja jamaikalaisten tylystä ja agressiivisesta asenteesta valkoihoisia kohtaan, mutta nämäkään väitteet eivät onneksi meidän kohdalla käyneet toteen. Valehtelematta jokaikinen viikon aikana kohtaamamme paikallinen suhtautui meihin vilpittömän ystävällisesti ja iloisen avoimesti.

 

 

 

 

 

 

Jamaikalla reggae- ja rastafarikulttuuri on vahvasti läsnä kaikkialla, samoin siihen olennaisena osana kuuluva musiikki. Oman mausteensa kokonaisuuteen tuo melkein kaikkialla leijuva erään tietyn vihreälehtisen yrtin makea tuoksu, mikä varmaan on osasyy myös jamaikalaisten hilpeään habitukseen. Kannabiksen kasvattaminen ja käyttäminen on Jamaikalla täysin laillista, ja kyllä sitä jotakuinkin kaikki tuntuivat pössyttelevänkin. Kaduilla ei ole tavatonta nähdä ihmisten tanssivan yksikseen, mutta omasta mielestäni tämäkin oli vain pikantti lisä saaren omaleimaiseen elämäntyyliin. Jamaika ei ole keinotekoinen tai kiillotettu turistikohde, vaan sillä on oikeasti rikas historia ja ihan omanlaisensa särmikäs ilme.

Lievää huvittuneisuutta aiheutti kyllä visiittini esimerkiksi Negrilissä paikallisia puhelindatapaketteja myyneeseen liikkeeseen missä kiiltävänvalkoisesta, lasivitriinein vuoratusta ja modernista myymälästä huolimatta tuoksui ilmiselvästi ja erittäin voimakkaasti marihuana. Lapsille näitä asioita joutui tietysti matkan aikana hiukan selvittelemään.

 

 

 

 

Hieman myös mietitytti näiden kunnioitusta herättävien, mutta apua miten raskaiden rastakampausten kuumuus trooppisissa lämpötiloissa.

 

Negril Cliffs – huikeita kalliorantoja ja upeita auringonlaskuja

Ensimmäiseen majapaikkaamme Villas Sur Meriin Negril Cliffsiissä ihastuimme välittömästi. Ajomatka Kingstonista on aika pitkä, neljä ja puoli tuntia mikä tuli meille suoraan sanoen yllätyksenä, ja kannattaakin harkita lentoa Montego Bayhin jos luoteis- tai länsiosassa Jamaikaa suunnittelee majoittuvansa. Toisaalta maisemat vihreillä kukkuloilla läpi saaren sisäosan olivat huikean hienoja, ja toivat mieleeni Sri Lankan tai itselläni vielä tuoreemmassa muistissa olevan Mauritiuksen. 

Negril Cliffs sijaitsee nimensä mukaisesti kallioisella rantakaistaleella n. 8 km Negrilin loputtoman pitkästä Seven Mile Beachista länteen päin, ja on alueena huomattavasti hiljaisempi ja rauhallisempi kuin kieltämättä upean valkohiekkainen, mutta resorttien reunustama varsinainen Negril Beach. Kauppoja tai ravintoloita ei täällä oikeastaan ole lainkaan lukuunottamatta vauhdikkaista auringonlaskupippaloistaan kuuluisaa Rick’s Caféta, mikä oli oikeasti levottomin paikka missä me Jamaikalla tulimme piipahtaneeksi. Paikka oli täynnä turistibussin paikalle kiikuttamia tukevassa humalassa hilluvia jenkkinuoria, joista huimapäisimmät hyppelivät kalliolta mereen diskojytkeen jumputtaessa tahtia taustalla. Meissä paikka sai aikaan pelkästään kylmiä väreitä, ja onneksi Negril Cliffsin rauha oli muuten rikkumaton.

Negril Cliffsissä majoituimme ihanassa The Rockhouse Hotelissa, tälle vahva suositus. Kaislakattoisen tilavan bungalovin pihalta pääsi tikkaita pitkin suoraan uimaan ja snorklailemaan kirkkaana kimmeltävään Karibianmereen, ja hotelli kokonaisuudessaan oli elämys.

Pari niinikään kallionkielekkeiden päällä sijainnutta ja herkullisen ruuan lisäksi upeita auringonlaskuja tarjoillutta paikallista pikkuravintolaa riitti meille ilta-aktiviteetiksi vallan mainiosti, mutta matka Negrilin astetta vilkkaampaan ns. keskustaankaan ei tosiaan sekään olisi ollut pitkä.

 

 

 

 

 

Jamaikalla saa ihanaa tuoretta hummeria edullisesti joka paikassa.

 

 

 

Merivedet kaikkialla Jamaikalla ovat häikäisevän kirkkaita ja turkooseja, ja ehkä eritoten tämä korostui vielä Negril Cliffsissä, missä hiekkakaan ei pääse sekoittamaan vettä. Ensimmäisellä aamu-uinnilla vuoden ensimmäisenä päivänä taisin suorastaan hieraista silmiäni.

Oman resorttimme erikoisuuksiin kuului jännittävä luola, mistä pääsi portaita pitkin mereen natural pooliin uimaan ja snorklailemaan. Tosin myös loppuviikon majapaikkamme  Round Hill oli sanalla sanoen mieletön, enkä pistäisi pahakseni, vaikka sieltäkin joskus itseni uudelleen löytäisin. Round Hillistä lisää lähitulevaisuudessa.

 

 

Lähtisinkö siis Jamaikalle uudestaan? Ehdottomasti, ja samaa mieltä olivat vahvasti myös muut perheemme jäsenet. Vaikka aika paljon saarella kiertelimmekin, näkemättä jäivät vielä etelärannikon Jamaikan kauneimmaksi alueeksi kehuttu Portland, sekä häpeäkseni myös Bob Marley-museo. Museo sijaitsee Kingstonissa, ja kun edessä olevan ajomatkan pituus selvisi meille vasta laskeuduttuamme Jamaikalle uudenvuodenaattona, päätimme jättää paikan suosiolla sillä kertaa väliin.

Summa summarum, Jamaika onnistui yllättämään todella positiivisesti, ja jatkoimmekin matkaamme loppiaisena Caymansaarille tyytyväisen aurinkoisin fiiliksin ja hymyssä suin.