Vajaan viikon päästä starttaavan New Yorkin matkan inspiroimana päätin muistella hiukan viime kesäistä reissuamme Pohjois-Amerikan länsirannikolle. Aika tarkkaan vuosi sitten elokuun alussa suuntasimme nimittäin Seattleen, mistä matka jatkui Amtrak Cascades -maisemajunan kyydissä Kanadan puolelle ensin kolmeksi päiväksi Vancouveriin, ja sieltä vielä viikoksi ystäviemme luokse Vancouver Islandille. En ole jostain syystä tullut tästä intensiivisestä ja vaiherikkaasta kaiken kaikkiaan yli kahden viikon pituisesta kiertomatkastamme vielä blogin puolella raportoineeksi sanallakaan, vaikka reissu oli yksi ikimuistoisimpia ikinä.

Aloitetaanpa nyt siis vaikka Vancouver Islandista, joka oli vähän merkillinen sekoitus kovin tutunoloista saaristomaisemaa, jylhiä vuoria, sankkaa metsää ja kristallinkirkkaita syviä järviä. Plus periamerikkalaista elämäntyyliä joka pihasta löytyvine barbeque-katoksineen, trailereineen ja lava-autoineen. Saarella ihmettelimme ja ihastelimme montaakin paikkaa ja asiaa, tässä niistä muutamia.

 

 

Vähän kuin Skandinaviassa, toisaalta ei ollenkaan

 

Brittiläiseen Kolumbiaan kuuluva Vancouver Island sijaitsee Kanadan Tyynenmeren puoleisella rannikolla lähellä mannerta ja on Uuden Seelannin jälkeen Tyynen valtameren suurin saari. Matkaa mantereen puolelle Vancouveriin on lyhimmillään meriteitse vajaa 60 km ja Seattleenkin vain 170 km. Saarelle ei kuitenkaan pääse ainakaan vielä toistaiseksi siltaa pitkin, ja matka taittuu helpoiten ja edullisimmin jollakin monien eri yhtiöiden liikennöimistä ja säännöllisesti kulkevista lautoista.

 

 

 

Vancouver Islandin pääkaupunki Victoria löytyy pitkulaisen saaren kaakkoiskulmasta, ja sen alueella asuu lähes puolet kaikista saaren vajaasta 800 000:sta asukkaasta. Toinen vähän suurempi paikkakunta on Nanaimo n. sadallatuhannella asukkaallaan, mutta muu osa saaresta on harvaan asuttua ja metsien peittämää villiä pohjolaa. Ihan tuli metsäinen Suomi mieleen kun kaupungin ulkopuolelle lähdettiin ajelemaan – vaikka nämä metsät ja puut kyllä kokonsa puolesta peittoavat kotimaamme vastaavat mennen tullen. Jos Suomesta löytyy metsää, Kanadasta sitä kuulkaa vasta löytyykin, eikä Vancouver Island ole tässä suhteessa poikkeus.

 

 

 

 

Me saavuimme saarelle Clipper Vacationsin oikein mukavalla lautalla Vancouverista, ja merimatka kesti vähän yli tunnin. Matkalla on mahdollista bongailla myös valaita ja delfiinejä, jotka kuitenkin harmiksemme uiskentelivat tällä kertaa jossakin muualla kuin meidän reittimme varrella. Sen sijaan saimme ihmetellä Suomen saaristoa kovasti muistuttavia kallioisia maisemia, ja välillä tuntuikin kuin olisi katsellut näkymiä Turun ja Tukholman väliä kulkevasta ruotsinlaivasta.

 

 

 

Myöhemmin saimme lisää kotoisia tuulahduksia vastaamme pohjoisempana metsien ja järvien muodossa, joskin Kanadassa kaikki oli kuin merkillisesti suurennettua – havupuut jättiläisversioita meidän kuusista ja männyistä, järvet syvempiä ja kirkkaampia, vuoret korkempia (no okei Suomessahan nyt ei varsinaisesti vuoria edes ole). Mutta yhtäkaikki; Vancouver Islandissa oli jotain kovin tuttua ja pohjoismaalaistakin, ja toisaalta ei ollenkaan.

 

 

 

Sympaattinen Victoria

 

Useimmat mantereelta Vancouver Islandille  saapuvat lautat tiputtavat matkustajansa saaren pääkaupungin Victorian pittoreskissa satamassa.

Inner Harbour, kuten aluetta kutsutaan, on pääkaupungin sykkivä sydän, ja sitä reunustavat upeasti hoidetut puistot kukkaistutuksineen ja lampineen sekä monumentaalinen parlamenttitalo. Täältä löytyvät myös Royal British Columbia Museum historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille sekä elegantti, yli satavuotias Fairmont Empress Hotel, jonka kahvilassa voi nauttia peribrittiläisestä teehetkestä.

Me satuimme paikalle hellesäässä ja jokakesäisten suurten soutukilpailujen aikaan, joten satama oli tupaten täynnä hilpeällä tuulella olevia ihmisiä.

 

 

 

 

 

Victoriasta löytyy myös ehdottomasti käymisen arvoinen Chinatown, jonka keskiössä sijaitsee vähän yllättäen myös yksi kaupungin vanhoista panimoista. Victoria on kuuluisa olut- ja siiderikulttuuristaan, ja halutessaan täällä voi maistella paikallisten pienpanimoiden tuotteita ja vetäistä tuopposen jos toisenkin koko Kanadan vanhimmassa pubissa.

 

 

 

Kaupungin kaduilla köröttelevät hevoskärryt siirtomaa-aikojen henkeen pukeutuneine kuskeineen tuovat mieleen Yhdysvaltojen syvän etelän (tai oikein vilkkaalla mielikuvituksella 1800-luvun Lontoon), ja vanhimpien talojen karkkivärein koristellut julkisivut ihastuttavat söpöydellään.

Jos haluaa majoittua luonnonläheisessä ja kaupungin keskustaa rauhallisemmassa ympäristössä, kannattaa Victoriassa suunnata Oak Bayhin. Siellä esimerkiksi Oak Bay Hotel on todellinen keidas meren rannalla ja mukavuutta kaipaavalle varma valinta. Matkaa Oak Bayhin on kaupungin keskustasta viitisen kilometriä. Me vuokrasimme kaupungista auton ja liikuimme sillä paikasta toiseen, mutta julkinen liikennekin vaikutti täällä oikein toimivalta.

 

 

 

Butchart Gardens ja Butterfly Garden

 

Vancouver Islandin varmasti tunnetuinta turistikohdetta, The Butchart Gardensia, ei Victoriassa vieraillessa kannata missään nimessä jättää väliin. Moni saapuu saarelle pelkästään kuuluisan puutarhan takia, eikä turhaan – paikka todella on ainakin minun mielestäni kulttimaineensa veroinen ja omin silmin nähtävä (ja nenin nuuskittava) viherpeukaloinnin taidonnäyte. Vuonna 1904 alulle saatettu ja sittemmin valtavaksi yli 900 istutusta, lukuisia erilaisia muotopuutarhoja, paviljonkeja, lampia ja veistoksia sisällään pitäväksi kokonaisuudeksi paisunut alue on edelleen saman Butchartin suvun hallussa, ja sitä pidetään priimakunnossa yli viidenkymmenen puutarhurin voimin. Kesällä puutarhoissa järjestetään konsertteja ja lauantai-iltaisin tänne kokoonnutaan ihailemaan näyttäviä ilotulituksia.

 

 

 

 

 

Aikaa puutarhoissa kiertelemiseen varaisin vähintään kaksi tuntia, mutta helposti paikassa vierähtää pidempikin tovi. Automatka Butchart Gardensiin kestää Victorian keskustasta puolisen tuntia, ja matkan varrella (ainakin lasten kanssa matkustavan) kannattaa tehdä trooppinen piipahdus myös Butterfly Gardensissa eli perhostarhassa, jossa voi ihmetellä monia muitakin hyönteisiä sekä mm. jättiläissammakoita ja flamingoja.

 

 

 

Vancouver Islandin villi pohjola

 

Pari päivää Victoriassa riitti mielestäni mainiosti kaupunkiin tutustumiseen ja sen lähialueiden haltuunottoon, ja sen jälkeen oli jo hauska lähteä tutkimaan muuta saarta. Kuten aiemmin mainitsinkin, lähes puolet n. 500 km  pitkän ja 100 km leveän Pohjois-Amerikan rannikon suurimman saaren asukkaista asuu suur-Victorian alueella, ja muu osa Vancouver Islandia onkin näin ollen varsin harvaanasuttua ”villiä pohjolaa”. Tällainen olo ainakin meille tuli majaillessamme viisi vuorokautta paikallisten ystäviemme luona lähellä Qualicum Beachia, eli oikeasti keskellä ei mitään.

 

 

 

 

Ystäviemme talo sijaitsee pienen lammen rannalla, sankkojen metsien ympäröimänä, ja taustalla kohoavat lumihuippuiset vuoret. Maisema on silmiähivelevän kaunis ja luonto tuntuu olevan todella lähellä. Ja niin se onkin – metsissä asustelee nimittäin paljon karhuja ja puumia, ja villieläinten olemassaolo on syytä pitää koko ajan takaraivossa luonnossa ja talojen piha-alueillakin liikkuessa.

Ystävämme ovat bonganneet karhun pihallaan lukuisia kertoja, ja naapurin koira oli kokenut ikävän lopun satuttuaan vahingossa puuman tielle jollakin metsäpolulla. Ruuantähteet pakataan täällä biojätepussiin ja säilötään isoon arkkupakastimeen, josta jäteauto ne kerran viikossa noutaa – tavalliseen roskikseen tai kompostiin niitä ei karhujen vuoksi voi jättää. Nukuin poikieni kanssa vierailumme ajan tyypilliseen kanadalaiseen tapaan hyvin varustellussa asuntovaunussa talon pihalla, ja iltaisin varmistelimme moneen kertaan, ettei ulkopöydälle tai vaunun sisällekään ollut jäänyt houkuttelevan tuoksuisia ruokia. Olisi ehkä ikävä herätä keskellä yötä muffinssinnälkäisen karhun tupatarkastukseen.

Luonto Vancouver Islandilla on kaikesta huolimatta vertaansa vailla, ja vietimme ystäviemme kanssa ihania kesäisiä päiviä kristallinkirkkaissa järvissä ja satumaisten metsien siimeksessä virtaavissa joissa uiskennellen. Yksi hienoimmista paikoista missä kävimme oli varmasti The Englishman River Falls; veden väri ja kirkkaus täällä oli ihan epätodellinen.

 

 

 

 

 

Matkaa lähimpään vähän isompaan taajamaan Qualicum Beachille oli parisenkymmentä kilometriä, ja kaupassa (varsin erikoisessa sellaisessa by the way) kävimme viiden vuorokauden aikana tasan kerran. Pojat nauttivat kalastamisesta ja polkuveneellä ajelusta lammella, ja me aikuiset tulimme vähän omaksikin yllätykseksemme viettäneeksi rentouttavan miniloman matkan alku-ja loppupään hektisten suurkaupunkipäivien (matkamme alkoi ja myös päättyi Seattlessa, ja välissä vietimme aikaa myös Vancouverissa) vastapainoksi. Mielestäni oli myös äärimmäisen mielenkiintoista tehdä pientä antropologista tutkimusta ja nähdä aitoa, tavallista kanadalaista elämää perinteisen nähtävyyksissä kiertelyn sijaan.

Jos aikaa olisi ollut enemmän olisimme varmasti ajelleet vielä saaren länsirannikolle, missä on enemmän kuin todennäköistä päästä näkemään valaita. Mutta koska niitäkin olemme jo aiemmin Kalifornian ja Hawaijin reissuilla tulleet bongailleeksi, ei tämäkään sen kummemmin jäänyt tällä kertaa harmittamaan. Ensi kertaan siis!