Toukokuisella Omanin matkallani ehdin pääkaupunki Muscatin ja sen lähiympäristöön tutustumisen lisäksi vetäistä muutaman päivän tiivistahtisen roadtripin sisämaan wadeille ja Hajarvuoristoon.

Kunnianhimoisena haaveenani oli alunperin ehtiä myös Wahiba Sandsin hiekkadyyneille, mutta koska aikaa Arabian niemimaan kiehtovassa sulttaanikunnassa oli käytettävissä kaiken kaikkiaan vain vaivaiset viisi päivää, päätin lopulta keskittyä vuoristoon ja sen pieniin keitaisiin. Ja yllättävän paljon lopulta kahdessakin päivässä ehdin matkan varrella nähdä.

 

 

 

 

Auton vuokraaminen on Omanissa hyvin helppoa, ja ajaminen erinomaisessa kunnossa olevien teiden ansiosta turvallista ja vaivatonta. Muscatista lähtiessä autoja liikkui aluksi moottoriteillä kohtalaisen paljon, mikä saattoi johtua juuri alkaneesta Ramadanista. Varsinaisesta ruuhkasta ei kuitenkaan voi puhua, ja mitä kauemmaksi Muscatista ajelin, sitä hiljaisemmaksi liikenne muuttui.

Nopeusrajoitukset Omanin maanteillä ovat yleisimmin 100-130 km tunnissa, ja aika hyvin näitä myös noudatetaan. Itse ajelin vuoriston serpentiiniteillä huomattavasti rauhallisempaa vauhtia, mutta paikka paikoin paikalliset näyttivät vetävän sielläkin melkoista rallia hulppeilla, hohtavan puhtaiksi kiillotetuilla maastureillaan – Omanissahan likaisesta autosta totta tosiaan sakotetaan.

Itse vuokrasin auton (pienehkön Mazdan automaattivaihteilla) Al Bustan Palace-hotellin alakerrassa sijainneesta Aviksen toimistosta, jonka ystävälliseltä virkailijalta sain myös vastauksen reittiä koskeviin kysymyksiini sekä kaiken mahdollisen muun tarpeellisen infon pientä roadtrippiäni varten. Eniten minua askarrutti tarvitsisinko vuoristossa nelivetoa, mutta virkailija vakuutteli, että ihan normaalillakin henkilöautolla kyllä pärjäisin, mikäli en aio aavikon dyyneille tai kaikkein pienimmille päällystämättömille teille suunnata. Ja koska nämä eivät tällä kertaa tosiaan valitettavasti millään mahtuneet aikatauluihini, päädyin siis ihan peruskärryyn.

 

 

 

 

Kahden päivän vuokra autosta oli n. 63 euroa, eli ei nyt ehkä halvimmasta päästä, mutta ei myöskään mielestäni mikään aivan mahdoton summa. Ja polttoainehan Omanissa kuten muissakin öljyvaltioissa on suorastaan naurettavan edullista, n. 50 senttiä/litra. Auton vuokraan sisältyi vakuutus, ja ainakin minun menopelistäni löytyi lisäksi navigaattori. Itse käytin suunnistamiseen kuitenkin Googlen karttaohjelmaa, ja tiet Omanissa ovat myös erittäin selkeästi ja arabian lisäksi länsimaisin aakkosin opastettuja. Kansainvälistä ajokorttia ei täällä tarvita.

Paahtavassa helteessä Al Bustan Palacen parkkipaikalla rattiin hypätessäni kieltämättä hieman jännitin mitä tuleman pitää. Roadtripille yksin Omanin vuoristoon – hmm, ehkä ei se ihan perinteisin sooloreissu hennonsorttiselle naishenkilölle, kuten muutama ystäväni tuossa juuri päivitteli. Mutta se ei pelaa joka pelkää, enkä myöskään taida olla kovin arkailevaa tyyppiä mitä matkustamiseen tulee. Ja toki olin ottanut asioista mielestäni aika hyvin selvää etukäteen; en ollut valinnut vaikeinta mahdollista extreme-reittiä, ja tukikohtani vuoristossa, eli Anantara Al Jabal Al Akhdar Resort (jossa prinsessa Dianakin muuten on aikoinaan majoittunut, oo la laa) oli varmasti Omanin vuoriston rentouttavin majoitusvaihtoehto ajomatkani päätteeksi. Telttailu aivan yksikseen – mikä sekin kyllä on Omanissa kuuleman mukaan turvallista ja helppoa – olisi saattanut olla meikäläiselle jo hieman liikaa.

Olin myös varannut mukaan runsaasti vettä ja evästä ja ladannut puhelimeni akun täpötäyteen, enkä siis uskonut joutuvani pulaan, vaikka vuokra-autoni hyytyisikin tienposkeen keskellä ei mitään. Varsinkin Ramadanin aikaan ruoka- ja juomapuoli on todella tärkeää ottaa huomioon; bensa-asemiltakaan ei nimittäin ihmeekseni saanut kaupunkien ulkopuolella juuri mitään muuta kuin polttoainetta ja autonpesupalveluita.

 

 

 

 

Muscatista lähtiessäni palmut ja kaikki muukin vihreä loppui nopeasti kuin seinään, ja maisema muuttui äkkiä karuakin karummaksi kivisenä kumpuilevaksi kuivuudeksi. Asutusta riittää pääkaupungin ulkopuolella parin-kolmenkymmenen kilometrin verran, mutta sen jälkeen alkaa kivikkoinen autiomaa. Autoradiosta oli mahdotonta löytää minkäänlaista muuta musiikkia kuin koraanilaulua soittavia kanavia (koska Ramadan), ja tunnin verran hurmoksellista joikhaamista kuunneltuani suljinkin suosiolla koko toosan. Jossakin vaiheessa vähän tämän jälkeen harkitsin hetken jo kääntyväni takaisin rannikolle, mutta sitten yhtäkkiä ykskaks tulla tupsahdin ensimmäiselle rastilleni Wadi Al Abyadille, ja unohdin moiset ajatukset tyystin tykkänään.

 

 

 

 

 

Wadi tarkoittaa siis periaatteessa kuivunutta joenuomaa, mutta yleensähän nämä ovat nimenomaan jotakin ihan muuta, eli kirkkaan veden täyttämiä ja palmujen ympäröimiä kauniita altaita vuoriston kanjoneissa. Omanin suurimmat ja tunnetuimmat wadit, kuten Wadi Shab, ovatkin tänä päivänä melkoisia turistikohteita varsinkin vilkkaimpaan turistisesonkiaikaan. Näiden lisäksi pienempiä ja koon suhteen tietysti vaatimattomampia, mutta silti tosi viehättäviä wadeja löytyy ympäri maata vaikka millä mitalla. Itse olin valinnut menomatkalle vuoristoon pysähdyspaikoikseni näistä muutamia.

 

 

Mielenkiintoisimpia paikkoja ensimmäisen autoilupäiväni aikana olivat Wadi Al Abyad, Wadi Sahtan, Al Aynin vanhat haudat sekä jollakin tavalla todella mystinen Misfat Al Abrayatin vuoristokylä.

Viimeksi mainitusta olin lukenut etukäteen muutamasta blogista, ja lukemani perusteella kuvitellut sen olevan söpö, eläväinen palmujen koristama keidas aaseineen ja taatelinpoimijoineen. No, söpö se kieltämättä olikin, mutta autio kuin kuun pinta, ja siksi myös aavistuksen aavemainen. Johtuneeko tämäkin sitten Ramadanista, mutta alla olevassa kuvassa tepasteleva herrasmies oli valehtelematta ainoita kylässä kohtaamiani eläviä olentoja.

 

 

 

 

Lievästi spookysta tunnelmasta huolimatta onnistuin silti viettämään toista tuntia kylää ympäriinsä vaellellen, johtuen varmasti siitäkin, että kun eksyy toiselle puolelle vuorenrinteissä polveilevia polkuja, takaisin ei ihan helposti pääsekään. No, tungoksesta näillä kauniilla poluilla ei ainakaan tarvinnut kärsiä (lol), ja siitä pointsit Misfatille. Lisäpisteet juurikin siitä söpöydestä. Ja kyllä niitä palmujakin riitti joka kulmaan, ihan jopa huonekaluiksi asti.

 

 

Ennen korkeammalle vuoristoon siirtymistä pyörähdin myös Nizwassa, joka on Omanin vanhin kaupunki, ja kuuluisa 1600-luvulla rakennetusta linnoituksestaan sekä laajalle levittäytyneestä perinteisestä souqista, eli basaarialueesta. Linnoitus oli kuitenkin valitettavasti Ramadanin takia suljettu (tässä kohtaa saatoin jo päästää suustani pienen paastoa kritisoivan kirosanan), ja koska en niin basaareista välitä, oli Nizwa minulle suoraan sanoen aika tyhjä arpa. Muutaman kuvan räpsäistyäni jatkoinkin matkaa kohti parintuhannen kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Jebel Akhdaria.

 

 

 

Majapaikkani vuoristossa, eli Anantara Al Jabal Al Akhdar Resort, on Omanin legendaarisimpia hotelleja luultavasti prinsessa Dianan visiitistä johtuen, ja oikein viehättävä paikka se olikin. Hotellin kaikista tasokkaista huoneista ja muutamista isommista villoista on karun kaunis näköala alhaalla vuortenrinteiden välissä levittäytyvään kanjoniin sekä Jebel Akhdarin ikivanhaan kylään.

Auringonnousut ja -laskut täällä olivat mykistävän kauniita, ja hotellissa on upea ruusujen, laventelien ja (ihmeekseni) myös oliivipuiden täyttämä valtaisa puutarha polkuineen ja levähdyspaikkoineen. Huimaavan jyrkän vuorenrinteen reunalta löytyy vielä ääretön uima-allas, eikä maisemien ihailua Princess Diana -näköalatasanteella sovi tietenkään jättää väliin kun täällä kerran ollaan. Se täytyy kyllä todeta, että ihan hirvittävän korkeanpaikankammoiselle tätä hotellia ei ehkä voi suositella.

 

 

 

 

 

Seuraavana päivänä roadtrippini jatkui vielä Omanin kenties kuuluisimmalle wadille eli Wadi Shabille, mutta tästä lisää tuonnempana.

Summa summarum; haluan kuitenkin jo tässä vaiheessa todeta, että roadtrippailu Omanissa on ehdottoman järkevä ja oivallinen tapa tutustua tähän monivivahteisen kauniiseen arabimaahan, enkä kokenut sitä millään lailla ongelmalliseksi myöskään yksin reissaavalle naishenkilölle.

Lisää Omanin tunnelmista voit lukea täältä.